Kyllä Kisukin osaa
by Vulpes @ marraskuu 30. 2009.Vähän aika sitten kirjoitin kuinka Bongo viimein oppi hyppäämään naulakon päältä eteisen vaatekaapin päälle, Pandasta mallia ottaen. Viime viikonloppuna myös Kisu oppi tämän tempun – pienellä avustuksella tosin.
Kisu on jo pidemmän aikaa katsellut kaapin päälle ja mittaillut hyppymatkaa ja selvästi on halunnut itsekin päästä sinne. Allekirjoittanut päätti sitten vähän avittaa Kisua pääsemään kaapin päälle kun tyttö sinne taas katseli ja nosti kissan naulakkoon. Kisu tasapainoitteli hetken aikaa naulakon päällä ja suunnitteli jo matkaa yhä ylemmäs.
Kisulla oli kuitenkin varsin omaperäinen tyyli mennä kaapin päälle. Sen sijaan että olisi hypännyt sinne naulakosta suoraan, kuten Panda ja Bongo, Kisu nousi takajaloilleen seisomaan ja venytti itsensä täyteen pituuteen kaappia vasten, iski etutassut kaapin reunalle, irrotti takajalat naulakosta ja jäi roikkumaan siihen etutassujen varaan. :D Siitä se sitten yritti kiskoa itseään ylös ja potki takajaloillaan kaapin seinästä vauhtia. Henkilökunta syöksyi äkkiä apuun ennen kuin kävisi huonosti ja työnsi kissan ylös.
Alastulo mietitytti myös ensimmäisellä kerralla, eikä Kisu oikein meinannut uskaltaa hypätä naulakon päälle vaan olisi hypännyt kaapin päältä suoraan lattialle. Pienen rohkaisun ja houkuttelun avulla Kisukin kuitenkin tajusi tulla naulakon kautta. Ensimmäisen kerran jälkeen kaapin päälle meno ja poistulo ovat sujuneet jo paljon paremmin ja seuraavalla kerralla sinne hypättiin jo kuin vanha tekijä eikä jääty reunalle roikkumaan. Kaapin päältä paikkansa löytänyt vanha petikin on taas kissojen suosiossa ja varsinkin Kisu ja Bongo nukkuvat siellä usein päikkäreitään.





marraskuu 30. 2009 klo 21:00
Voi hih!! ;-D Kävi Kisulle melkein hassusti!
marraskuu 30. 2009 klo 21:01
Arkuus yllättää kummallisissa paikoissa. Välillä olisi niin mielenkiintoista tietää mikä suunnitelma noilla kissoilla on… Me lähinnä yritämme tällä hetkellä estää Nexua toteuttamasta intohimoaan oven päälle hyppimisestä ja siellä keikkumisesta. Jos neidin masussa jotain vauvoja on, olisi parempi olla putoamatta alas kyljelleen. Muutoinkin nuo kylkialastulot ovat herpaannuttaneet henkilökunnan hankkimaan lentäjäkisulle tapaturmavakuutuksen…
joulukuu 1. 2009 klo 7:39
Hyvä Kisu! :) :)
joulukuu 1. 2009 klo 12:36
Niin sitä pitää! Nyt te olette siellä kaikki!
Ja vanhat pedithän kelpaa kunhan ne on uudessa paikassa :)
joulukuu 1. 2009 klo 19:49
Kiva, että sait kuvan tuosta noususta! Meidänkin Nenna oppi pitkän harkinnan jälkeen nousemaan kaapin päälle juuri tuolla samalla tekniikalla… Näytti se eka kerran aika hurjalta… Pojat taas hyppäsivät ponnistamalla kevyemmin…