Moikka kamut pitkästä aikaa! Soon nyt meikäläisen vuoro kirjotella vähän kuulumisia. Äippä kävi täällä eilen ja tänään mua taas moikkaamassa ja otti kuviakin. Jotain näyttelyverhoja se kävi ompelemassa Pandalle kun ne on kuulemma lauantaina lähdössä Turkuun jonnekin näytelmään taas. Ei haittaa mua yhtään, saan tämän vuoksi kaunista naisseuraa tänne viikonlopuksi itselleni kun Kisu tulee huomenna kyläilemään. Äippä jotain sanoi että olet sitten kilttiä poikaa Kisulle ja pusuttelet sitä ja pidät hyvänä. Kattoo ny mitä sitä viittii ihmisten silmien edessä tehdä.

Moikka äippä! Toiks jotain hyväskää?

Anna nyt hei pliis vähän jotain herkkua!

Jee Pirskattinappula (tai mikä tylsä Multicatti nykyään onkaan, mut me kutsutaan niitä edelleen Pirskateiks ku soon kivampi nimi) ja kissanminttunappejakin! Kyllä niitten vuoksi vähän taas hyppii ja temppuilee.

Väittävät että olen kauhea syöppö nykyään. Pyydän ruokaa ennen ruoka-aikaa, ruoka-aikana ja ruoka-ajan jälkeen. Ja ihan pari kertaa vaan siin välissäkin. Mut oon silti timmissä kunnossa. Vastapainoksi ravaan tuhatta ja sataa punaisen laservalopisteen perässä. Soon kiva!

Niin, äippä teki niitä verhoja. Täytyy kyllä sanoa että ei siitä hommasta olisi tullut mitään ilman mun apuani. Olin nimittäin virallinen mittari…eikun siis mittaajakissa!

Virallinen mittaajakissa kävi mittaamassa myös kaappia. Otin hommani tosissaan. Ei oo mitään löysäilyhommaa nimittäin tää virallinen mittaajakissan työ!

Palkaksi hyvin hoidetusta mittaajan työstä sain tänään vähän äipältä marjarahkaa kun sitä niin kovasti kinusin ja oli meinaan hyvvää!

Mut sit alkoi taas kuvien räpsiminen ja mua ei se touhu jaksanut enää kiinnostaa, olisin halunnut lisää herkkuja!

Ja sit äippä jo tekikin lähtöä kun päivän työt oli pulkassa ja mä vielä muistuttelin että tuo ensi kerralla herkkuja tullessaan. Tai no, kai se Kisukin kelpaa.

Jokainen kissanomistaja varmaan tietää sen äänen. Äänen johon herää kesken sikeimmän unen ja ponnahtaa kuin salamaniskusta ylös sängystä paikallistaakseen äänen lähteen. Äänen jonka kuullessaan voisi tehdä uuden maailmanennätyksen juostessaan huoneesta toiseen äänen lähteille. Äänen jonka kuullessaan hokee mielessään ei matolle, ei matolle, ei matolle. Kissan oksu-tulee-kyökkäilen-ja-kakistelen -ääni.

Tuo ääni on oikeasti aika kätevä, vaikka se onkin yököttävä ja siitä ei ikinä seuraa mitään mukavaa ja se aiheuttaa vieläkin viluväreitä aiheuttavan muiston mieleen (muistan ikuisesti sen yön kun Wallu oksensi MINUN sänkyyni MINUN nukkuessa siinä. KAKSI kertaa samana yönä. Oksua peitolla, oksua lakanalla, oksua MINUN päälläni. Loppuyön nukuin sohvalla ilman kissanoksutuoksua nenässä).

Ja siis tuo kakomisääni on siitä kätevä, että jos sen kuulee ajoissa voi pikajuoksun maailmanennätystä rikkoessaan ehtiä pelastamaan sen maton taas yhdeltä pesulta. Monet kerrat olen pelastanut maton ja itseni matonpesupuuhilta syöksymällä kakovan Wallun kimppuun ja nostamalla kissan pois siitä maton päältä lattialle, josta oksu on huomattavasti helpompi siivota.

Mutta kaikilla kissoilla ei tätä hienoa äänitehostetta ilmeisesti ole. Panda ei anna mitään varoitusääntä. Kuuluu vaan plyäk ja ennen kuin ehdit tajuta, oksut on jo siinä matolla. Ei siis mitään mahiksia ehtiä pelastaa mattoa oksuhyökkäykseltä.

Ja tästä pääsenkin sopivasti mattokysymykseen. Miksi se limainen karvapallo- tai muu oksu on AINA pakko tähdätä siihen matolle?! Minulla oli yksi teoria, mutta Wallu ystävällisesti kumosi sen. Ensin ajattelin että kissa saa siitä matosta hyvin tukea kun pulauttaa ne mahtavat oksennuksensa ilmoille. Jos on niin iso yrjö että meinaa pieni kissa lentää vallan selälleen niin täytyy iskeä kynnet mattoon ja ottaa tukea. Mutta Walluihanaiseni on kumonnut tämän teorian pari kertaa oksennettuaan yrjöt lattialta tassuin maton päälle. Istui siis maton vieressä lattialla, kääntyi mattoa kohti, asettui valmiusasemiin ja pulautti siihen maton reunalle.

Parempi teoria on siis vieläkin hakusessa. Vai onko kissat vaan oikeasti niin kieroja ja ilkikurisia että haluavat nähdä meidän hinkkaavaan selkä vääränä heidän oksennustaidettaan matosta. Alan pikkuhiljaa kallistua tämän vaihtoehdon puoleen…

“Mitää mekö muka kieroja? Ihan viattomia ollaan”

Laitetaan vähän sekalaisia kuvia esille, joita toi äippä on tässä viimeisen kuukauden aikana ottanut.

Vakiopaikallani taas hengailemassa. Tässä nojatuolin päällä viihtyy illallakin vaikka verho olisikin kiinni eikä näe ikkunasta ulos.

Välillä siinä täytyy vähän venytellä jäseniä, ettei vallan puudu ja sitten voi ottaa ihan rennosti tassut roikkuen.

Panda poseeraa sohvalla.

Ja kiipeilypuussa

Kiipeilypuu on kiva. Siellä voi hengata yhdessäkin. Panda viihtyy tuolla ylimmäisessä riippupedissä, sinne se aina vetäytyy päikkäreille.

Hehee, joskus äippä sulkee Pandan lasioven toiselle puolelle eteiseen, että minä saan leikkiä rauhassa äipän kanssa. Tuolla riiviöllä kun on paha tapa tulla häiritsemään mun leikkejä riehumalla siinä ja omimalla lelun. Tuota samaista ovea minä aina iltaisin työnnän kiinni kahdella jalalla seisoen, tollee ku Pandakin siihen nyt nojaa. On meinaan kiva ovi!

Hengataan yhdessä aina milloin missäkin. Tällä kertaa ollaan ovivahteina eteisessä.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Ei se mitään vaikket tietäisikään vastausta, mie oon silti nätti.

Osallistutaan näillä kuvilla tämän viikon Kissakuvahaasteeseen, jossa aiheena oma koti.

Tämän viikon Kissakuvahaasteeseen kuvataan ihan sitä itteään, eli aiheena on peppu. Noh tässä tulee miun ja Kisun takamuksia, valmistautukaa.

Siinä teille tämän nuoren viriilin kollin perää!

Aika akrobaattinen asento mulla, eikö

Ja jottei ihan K-18 materiaaliksi mene, niin laitetaan Kisun hyvin muotoutuneesta bebasta kuvaa myös.

Kisun peppu on pop. Sitä voi käyttää tyynynä tai sitten sinne voi sukeltaa päätään. Kisun pehmeä maha toimii myös hyvin sukellusalustana.

Ja kiitokseksi että saan käyttää Kisua tyynynä, annan sille täysihoidon, eli pesen tarpeelliseksi näkemistäni paikoista ja kirputan jalkaa. Näitä täysihoitopalveluita voisin tarjota myös muille halukkaille naisille…

Äippä on höpissyt täällä omiaan, eikä ole antanut meille puheenvuoroa mutta se virhe korjataan nyt. Ollaan nyt vähän päälle kuukausi asuttu tässä uudessa kodissa ja kylläpä on ollut jännää.

Ensin alkoi ilmestyä pikkuhiljaa erikokoisia pahvilaatikoita sinne sun tänne ja voi vitsit se oli kivaa kun niitä tuli vaan lisää ja lisää! Ja kaikki täytyi tietenkin testata. Me oltiin Pandan kanssa niistä ihan innoissaan. Wallua ne ei kauheasti kiinnostanut, ehkä se arvasi että niihin ei pakata sen tavaroita.

Mutta oltiin me silti aika yllättyneitä kun meille kerrottiin että me muutetaan!

Itse muutto oli aika jännä tapahtuma, kun yhtäkkiä viedään ihan outoon paikkaan. Onneksi uudessa kodissa oli kuitenkin vanhoja tuttuja huonekaluja. Kiipeilypuun alakolo toimi turvapaikkanani ensimmäiset päivät jos alkoi pelottaa jotkin äänet joita esim. rappukäytävästä kuuluu.

Ensin joka paikka oli täynnä pahvilaatikoita, mutta ne ei meitä haitanneet, päinvastoin! Niissä oli kiva leikkiä iltaisin. Ihmettelen kyllä miksi äippä ei jättänyt niitä tänne, ihan hienoja sisustuselementtejä ne olisi ollut.

Nopeasti uudessa kodissa löytyi kuitenkin ne lempparipaikat, joihin kuuluu mm. nojatuoli olohuoneen ikkunan edessä. Siitä näkee hyvin parvekkeelle ja vähän maisemiakin.

Keittiön pöydältä näkee myös hyvin maisemia. Keittiön ikkunan edessä kasvaa korkea puu, jonka oksilla on paljon isoja paisteja! Siinä niitä sitten lentelee isoissa laumoissa joka päivä. Niitä jaksaa katsella vaikka kuinka kauan.

Hihii kaksi Kisua! (Huomatkaa miten katson kameraan lasin kautta )