Terveydenhoito


Steriloidut tyttökissat

Lulu steriloitiin 7 kk iässä kahden kiiman jälkeen ja Lea ennen kiimojen alkamista 5,5 kk iässä. Lulun ja Lean steriloinnissä haava ommeltiin itsesulavin tikein, joita ei tarvinnut käydä poistamassa. Antibioottia on annettu pitkävaikutteisena pistoksena.
Lulu ja Lea olivat sterilointia seuraavana päivänä touhukkaita tapauksiaan. Heräsin siihen että Lea roikkui pääni päällä verhoissa metrin korkeudessa ja Lulu hyppeli kiipeilypuun ylimmälle tasolla ihan niin kuin ennen leikkausta. Haavaan ei kumpikaan kiinnittänyt huomiota. Lulun reaktio oli lähinnä “mikäs toi oikein on?” ja Lea ei välittänyt sitäkään vähää.

Lean steriloinnin yhteydessä kävin kolme päivää steriloinnin jälkeen vielä haava kontrollissa, sillä haava vuoti hiukan kudosnestettä. Tämä oli kuitenkin ihan normaalia, toinen antibioottipistos sai aikaan sen, että haava alkoi parantua kohisten.

Lotta on varhaissteriloitupentu joka tarkoittaa sitä, että se on steriloitu n. 14 viikon iässä kasvattajan kodissa. Minulle tuleessaan 16 viikon ikäisenä Lotan leikkaushaavaa ei enää näkynyt lainkaan joten paraneminen oli todella nopeaa.

Sisäkissat

Omat kissani asuvat kerrostaloasunnossa sisäkissoina.  Ulkoilu tapahtuu valvotusti valjaissa. Lululle, Lealle ja Lotalla on jokaiselle omat valjaat ja flexit joten ulkoilu on asianmukaisesti varusteteltuna ihan helppo järjestää.  Lulu ja Lotta ulkoilevat aktiivisesti. Lea ei juurikaan pihalla enää viihdy. Varsinkin Lululle valjastelu on todella tärkeää, edes vesisade ei haittaa pihalla tarpojaa. Lasitetullta parvekkeelta pääsee myös tutkailemaan turvallisesti pihan tapahtumia.

Rokotukset ja madotukset

Lulu ja Lea rokotetaan kahden vuoden välein. Lotan kanssa käydään myös kissanäyttelyissä jossa on myöskin vaatimuksena ajantasalla oleva rokotussuoja. Rokote on ns. kolmoisrokotus, joka antaa suojan kissaruttoa sekä calici- ja rhinovirusten aiheuttamia hengitystieinfektioita vastaan. Ulkomailla käytäviä näyttelyitä varten Lotta on rokotettu myös rabiesta vastaan Sisäkissan terveys on turvattava samalla tavalla kuin ulkokissallakin. Ulkoa sisälle voi päästä taudinaiheuttajia kenkien välityksellä.
Madotan kissat pari kertaa vuodessa joko Axilur tai Sepantel-valmisteella.

Karvapallot ja huonekasvit

Koska kissa on siisti eläin joka pesee itseään päivittäin nuolemalla. Nuolleessan itseään kissa nielaisee irronneet karvat joten ne kulkeutuvat sen suolistoon. Nämä irtokarvat kissa oksentaa ajoittain ns. karvanakkina tai karvapallona. Tämä oksentelutiheys on kissa kohtaista, esim. Lulu lyhytkarvaisena ei juurikaan oksentele, Lea oksentaa suunnilleen kerran kuukaudessa. Luonnossa eläessään kissa parantaa karvapallojen kulkeutuvuutta suolistossa syömällä vihreää ruohoa.

Kotona tämä luonnollinen käyttäytyminen voi vaikuttaa huonekasvien ulkonäköön varsin radikaalisti. Huomioitavaa on myös, että useimmat huonekasveista ovat haitallisia syötynä ja osa suorastaan myrkyllisiä.

Mikäli kissalla on taipumusta syödä huonekasveja, ei se tee eroa myrkyllisen ja myrkyttömän kasvin välille. Siksi ratkaisu onkin poistaa houkutus tai asettaa houkutteleva kasvi sellaiseen paikkaan josta kissa ei pääse siihen käsiksi. Itse jouduin laittamaan jukkapalmun hätäratkaisuna amppeliin. Oli vallan mielenkiintoisen näköinen ilmestys :) . Myöhemmin myin palmun pois, sillä oli se missä tahansa, Lulu ei voinut sitä vastustaa ja syömisyritykset olivat niin kekseliäitä, että en löytänyt kukalle turvallista paikkaa.

Itse tarjoan kissoille säännöllisen epäsäännöllisesti vihreää purtavaa, jotta huonekasvit saisivat olla rauhassa. Tästä tarjoilusta huolimatta ovat ne kasvit jotka kissoja kiinnostavat korkealla hyllyillä joihin kissat eivät pääse. Tarjottavaksi kelpaa idätetty kauran oras tai esimerkiksi maissi. Ohje kasvattamiseen ja seurantaa syömingeistä.

Myös kissanmallas tahnalla voi parantaa karvapallojen kulkeutuvuutta suolistossa.

Tämä sivu on päivitetty 6.2.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>