Esittelynäyttely Ylöjärvellä

Aamu alkoi varsin vauhdikkaasti. Pakkasta melkein -18 astetta ja auto ei roikassa. Vaatteita päälle sen verran että käyn laittamassa auton lämmitykseen ja näyttelylaukun autonperään. Meikit ja syönti itselle. Auto käymään reippaan puolen tunnin lämpiämisen jälkeen. Ruokin kissat vaikka yhtään kissaa ei ollutkaan näkösällä. Myös Lotta strategisesti kaapin päällä. Kurkisteli vain kujeet silmissä reunan yli kun yritin houkutella alas. Onneksi alhaalla oleva kissanpesä kävi pienestä kissanloukusta ja sain Lotan kiinni ja tuupattua kuljetuskoppaan. Autoon ja matkalle, vähäiset 10 minuuttia myöhässä suunnitellusta aikataulusta.

Välietapin kautta haettiin toinen abyihminen ja abyrouva mukaan. Kunnon kartanlukijan (en minä) avulla olemme juuri aikataulussa perillä. Häkit näytöskuntoon ja kissat häkkeihin. Esittelynäyttely voi alkaa.

Puhetta ja pulinaa abyistä. Match show jossa verrataan kahtaa kissaa vastakkain. Punaisella nauhalla jatkoon ns. voittofinaaliin ja sinisellä nauhalla kakkos finaaliin. Lotta punaisen nauhan vastassaan pitkähäntäinen manx-kissa. Abyrouva Halti voitti myös oman erän. Punaisten nauhojen finaalissa Halti veti upeasti voittoon. Tämä 14,5 vuotias riistarouva onkin mummo jo useammassa sukupolvessa. Halti pesi myös nuoremmat loppukilpailussa jossa olivat kaikkien luokkien voittajat kisaamassa.

Seuraavaksi käytiin rotuesittelyssä mukana molemmat esittelyn abyt sininen Lotta ja riistavärinen Halti. Päivän aikana käytiin vielä esittelyssä toinenkin kerta ja väliajat juteltiin kävijöiden kanssa kissoista ja erityisesti abyista.

Päivä meni nopeasti ja oli mukava nähdä muutamaa ystävääkin pitkästä aikaa! Esittelynäyttelyn tunnelma oli mukavan rento ja varmasti käydään niissä jatkossakin jos ajankohta ja paikka ovat sopivat.

 

Laatikoita, laatikoita

Kuvassa oleva Lean nyrpeä ilme tulee varmaankin jossain vaiheessa muuttumaan. Sain juuri tänään tiedon että uusi työpaikka on löytynyt. Nykyinen asunto on sitten irtisanottu ja uuden asunnon etsintä jo alkanut ja poikinut ehdotuksia. Miltä kuulostaa 60 neliöinen rivari järven/joen rannalla?

Tämä jo vähän vanhempi video on myös odottanut julkaisuvuoroa joten tässä se sitten tulee. Ajankohtaan se kuitenkin sopii erinomaisesti sillä kohta meillä taas tarvitaan laatikoita. Ja kuka niitä testaisikaan paremmin kuin Lea?

Turokin tuliaiset

Käytin Lottaa Turokissa studiokuvauksessa. Kuten kuvista näkyy ei neiti osannut lainkaan rentoutua niissä ja kuvaus lopetttiinkin 9 ruudun jälkeen. Valitsin kuitenkin 5 parasta kuvaa. Näissä siis arka ammattivalokuvaajan kuvaama Lotta. Nämä ovat ensimmäiset studiokuvat Lotasta. Toivotaan että joskus myöhemmin saadaan myös kunnon poseerauksia. Kuvaaja oli tosi hyvä ja yritystä kuvaajan puolelta oli valtavasti. Lotta ei vain halunnut leikkiä.


Ollaan muuten perillä reissupaikassa. Matka meni tutun kaavan mukaan. Käytiin täällä reipas viikko sitten ensimmäistä kertaa ja samainen kuvien arkajalka tuli kuin omaan kotiinsa :D

Rankkareissu

Palasimme viime viikonloppuna takaisin kotiin jouluiselta reissultamme. Matkaan lähdimme jo lauantaina yöpyen välissä sikkoni luona. Siskontytöt S ja J ikää 2 v 10 kk ja 8 kk olivat jo tuttuja mutta heidän uusi koti ei. Matkalla oltiin lauantaina n. 225 km ja sunnuntaina 470 km.

Jo lauantain matkan jälkeen Lean nenä näytti poikkeuksillinen punaiselta ja teinkin sille diagnoosin. Takakontin matkalaiset pyrkivät niin tarmokkaasti pois, että nenä on tulilinjalla. Touhukkaat pakoyritykset saivat nenän ihon rikkoutumaan häkinpinnoihin ja kirkuva tulos oli valmis. En missään ole nähnyt varsinaisesti verta joten ongelma on lähinnä kosmeettinen.

Nyt kun kotiin ollaan jo päästy ja muutama päivä vietetty rauhassa on nenä vieläkin punastuksissaan. Lieko se syynä, että Lea on ollut poikkeuksellisen närkästynyt jos siitä yrittää ottaa kuvia.

Eiköhän tämä ihanan värinen ja jalomuotoinen tuulenhalkoja palaile pikkuhiljaa normitilaan.