Päivän paras

Lähdin Lotan kanssa Turun näyttelyä kohti aamulla klo 5.30. Jätin Lululle ja Lealle kuivanappulaa ja purkkiruokaa.

Kotiin tullessa klo 22.10 oli kuivanappulat syöty, samoin toisen kupin purkkiruoka. Toiseen Lea oli huomaavaisesti oksentanut karvanakin ja puolet syömistään ruoasta….

Lulu taas vinkaisi riemusta kuin pikku possu kun sai tuliaisiksi Somakiss-yhdistyksen erikoisnäyttelystä saadun vehnänoras puskan. Huonekasvit ovat turvassa hetken.

Palaan itse näyttelykuulumisiin myöhemmin, toivottavasti myös kuvien kera.

Kysy oikealla tavalla

Lean mielestä omistajan kysymyksiin voi vastata vain yhdessä tapauksessa. Sen jälkeen kun on tarjoiltu maittava annos keitettyä seitä. Silloin voi vastata tiedusteluun oli ruoka hyvää, mitä kuuluu  ja onko päivä mennyt kivasti? Kaikki yhdellä kertaa tottakai.

Ennen  tarjoilua voi ruokaa vaatia viiksikarvat väristen ja tassuilla tömpsytellen. Ja hypätä tarjoilua vauhdittaakseen myös tiskipöydälle tarkastajaksi. Ihan varmasti sei on jo tarpeeksi jäähtynyt!!

Ruokakuppien matkaa voi seurata huolellisesti ensin tiskipöydältä, sitten keittiöpöydältä, tuolin päältä ja viimeiseksi vielä omalta ruokapaikalta juuri ennen kuin herkullinen annos on valmiina nautittavaksi.

Ruokailun jälkeen tyhjät kupit tulee putsata vielä viimeisista kalan muruista ja sen seuraavaksi naama pestään huolellisesti valkoisella tassulla. Sitten voikin köllähtää kaikessa rauhassa oman viltin päälle nukkumaan.

 

Katkis!!

Tarjosin kissoille pitkästä aikaa maistiaiset katkaravuista kun tein itselle ruokaa. Lotta maistoi ensimmäisen kerran. Lululle ja Lealle olen niitä joskus herkkuna tarjonnut, ei kuitenkaan säännöllisesti.

Nyt keittiössä on vaativa kissa jonka mielestä herkulliset maistiaiset vaativat kunnon kattauksen.

Lotta osaa välillä olla hyvinkin epäluuloinen uusien ruoka-aineiden suhteen. Katkikset eivät kuulu kuitenkaan tähän kategoriaan.

Jatkis

Vastauksena kysymykseen missä nyt mennään. Zooplussan laatikko on edelleen parhautta.

Lotan painonhallinta puolella järeistä aseista siirryttiin vielä isompiin tykkeihin. Vinkki poimittiin työkaverilta joka muisteli aikaa jolloin perheen pienet lapset tahtoivat tyhjentää kaikki keittiönlaatikot. Meillä pieni lapsi tahtoisi suuremmaksi, joten kommervenkit käyttöön.

Toistaiseksi on toiminut.