Pääsiäisen summaus

Kävimme ensimmäisen kerran muuton jälkeen pohjoisessa. Ehdottomasti plussaksi lasketaan se, että matkaan menee vain 4 tuntia. Kyllä, vain neljä (4) tuntia. Hämeestä matka-aikaa kertyi kelistä riippuen n. 7-8,5 tuntia.

Matka meni siis melko kivuttomasti (joskaan ei äänettömästi) ja sen jaksoi ainoana kuskina ajaa myös työpäivän jälkeen. Tämän vuoden pääsiäinen vietettiin kauniissa säässä, hyvin syöden ja pihan poikia tiiraillen. Emäntä sai mukaansa vielä linnunpöntönkin, toivon mukaan alueen tipuset eivät ole yhtä ronkeleita asuntonsa, kuin ovat eväidensä suhteen :D

Lopuksi vielä söpöiset kuvat pohjoisesta, vaikka nyt ollaankin jo kotiuduttu, laitettu huomisen työpäivän eväät valmiiksi, saunottu ja matkalla nukkumaan ikiomaan sänkyyn.

Aurinkoista pääsiäistä!

Pääsiäisajelu on tehty jo eilen joten nyt voimme nauttia laiskasta ja pitkästä pitkäperjantaista. Koska aamu on kaunis ja aurinkoinen otetaan samantien muutamat pääsiäiskuvat.

Jotta kaikille selviäisi mihin valtakuntaan olemme tulleet tässä on esittelykuva.

Koska Jerry ja Tytöt eivät edelleenkään leiki nätisti on lähin kontakti näiden välillä tämä.

Sanottakoon vielä, että talon isäntä ei ole jatkuvassa ulkomajoituksessa, vaan pääsee sisälle aina halutessaan. Ja Jerry tulee sisälle varsin verkkaiseen tahtiin tassutellen, mitään kiitolaukkaa ei tämä herrasmies harrasta. Vaikka hanki kyllä kantaakin :D

Ja kyllä, täällä on paljon lunta!

Tytöt ovat kotiutuneet reissuolosuhteisiin ihailtavan nopeasti.

Lotalla on jopa pientä maanisuutta ilmassa :D

Lea ei ollut tänään oikein kuvauksellinen, mutta maalatkaa tämä mielikuva: aurinkoinen päivä, kirkkaat innokkaat, vihreät silmät, pitkät valkoiset viikset ja ruusunpunainen nenä.

Oikein iloista pääsiäistä kaikille blogimme lukijoille!

Offline koti

Vaikka zooplussa on jo löytänytkin kotiimme on netti edelleen vasta matkalla. Toimitusajaksi luvattiin 2-3 viikkoa ja nyt elämme toimituksen odotusviikkoa nro 3. Vähän pitkästyttää…

Työt ovat alkaneet varsin mukavasti joten pientä suunnitelman tynkää on jo ilmassa kohentuvan taloustilanteen myötä. Unna-neiti on hajanaisten nettitiirailujemme aikana saanut hienon uuden kiipeilypuun. Koska L-kansa ei kuitenkaan ole luonteeltaan kateellista vaan enemmänkin perimältään Etelä-Pohjalaista sen vastaus tähän on: meile tuloo isompi tai ainakin samanmääräinen :D

En ole vielä tilauksia laittanut vetämään, mutta kovasti suunnitelmissa on hommata Catmax-puu kissojen kiipeilyvimman talttumiseen. Erinomaisesti palvellut kiipeilytolppa tarvitsisi myös pikaista ensiapua sillä talouden ykköstolpan vastuu on vaativa. Nyt pienet palkeenkielet ovat jo miltei kanjonin kokoisia ja kattavat tolpan pinnasta melkein puolet.  Kuvassa Lulun lisäksi olevat joulukaktus ja kumipuu ovat myös kokeneet kasvupyrähdyksen näiden kuvien ottamisen jälkeen.

Kissat voivat myös kaanonissa valittaa Pohjois-Pohjanmaan hitaasti lämpiävistä pikkulinnuista. Yhtäkään vierailijaa lintulaudalla ei ole bongattu vaikka optimaalista paikkaa etsitään jo kolmannesta kohteesta.

Taannoin ratkaisin myös naapuria ihmettyttäneen mysteerin. Seinänaapurin terassilla ulkoileva koira näkee meidän keittiössä oleilevien tyttöjen söpöt nenät ja vihreät silmät eikä siksi voi kuunnella omaa emäntäänsä ja tulla sisälle tai yleensäkään kääntää katsetta toisaalle. Meidän tytöille ne muutamat haukahduksetkin on osoitettu.

Kotikorsu

Tein pienen videon meidän uudesta kodista. Alunperin tarkoitus oli kertoa vuolaasti ja kirjavalla murteella mitä on missäkin. Käytännössä mulle tuli kuitenkin ramppikuume enkä uskaltanut sanoa sanaakaan koko videon aikana :D . Onneksi Lotta hoitaa puhepuolen.

Meillä ovat siis tavarat löytäneet pikkuhiljaa paikkansa ja edes kaapeissa ei ole enää mitään valtavan suuria pommeja. Tokihan ulkovarasto on luku erikseen…

Asuntomme on siis rivitalo, jossa on 47 neliötä. Kompaktiin pakkaukseen kuuluu pieni keittiö, olohuone ja isohko makuuhuone, sauna maustaa mukavasti kokonaisuutta. Tällä hetkellä terassi on talvilomalla, mutta kesäkauden alkaessa päästään mahdollisesti sinnekin. Terassille on kulku olohuoneen kautta.

Video esittelee meidän kodin aika kattavasti. Eteisestä oli alunperin kulku myös keittiöön, mutta se on tällä hetkellä suljettu käytöstä ja oven kohdalla on kissojen kiipeilypuu. Yhden oven käytöstä poisto sai mikrokokoiseen keittiöön hiukan kaivattua lisätilaa ja myös mahdollisuuden keittiönpöytään. Ei ollenkaan huono kauppa.

Kuvassa Lulu on parkkeerannut peppunsa keittiönpöydälle.

Lea taas tutkii vihreyden mahdollisuuksia. Kuvan ottamisen jälkeen siirsin kumipuun isompaan ruukkuun ja lattialle, ihan vain varmuuden ja kevään vuoksi :D

Lotta on ihan täsmälleen oma itsensä

Koko rumban aikana en ostanut yhtään huonekalua, mattoa tai mitään muutakaan kommervenkkiä joten kaikki tavarat ovat kissoille tuttuja. Siksi mitään poikkeuksellista draamaa ei olla koettu. Tokihan muutto vaihe oli jännä,  ja purkuvaihe oli jännä, mutta nyt ollaan palattu jo aika tasaiseen arkeen.

Tokihan se että myös uusi työni on alkanut tarkoittaa, että kissat ovat joutuneet tottumaan uudelleen yksinäisiin päiviin. Noh, ei ne kovasti näytä kärsiviltä ja kotiin tullessa minua tervehtii kolme hyvin nukkunutta prinsessaa.