Kyttäyskeikka

Lea innostui eilen illalla huiskasta oikein tosissaan. Ja silloin mennään kytikseen päiväpeiton reunan alle.

HS-hiiri

Mystisellä hs-hiirellä on monta nimeä. Suorakäännös on hikisukkahiiri, ymmärrettävämpi muoto on valeriaanahiiri. Suomessa rohtovirmajuuri-nimellä tunnetusta kasvista saatavaa uutetta voi käyttää niin ihmiset uniongelmiin kuin kissat “rentoutukseen”. Reaktio uutteesseen on samantyyppinen kuin kissanminttuun, mutta osa kissanomistajista kertoo sen olevan jopa voimakkaampi kuin kuivatun kissanmintun kanssa.

Tutustuimme tähän uutuuteen kissanäyttelyn aikana rotupöydän-vartija tehtävissä. Rotupöydällämme oli nimittäin myynnissä valeriaana uutteella maustettua pehmolelu hiiriä ja ihmisten nyrpeistä ilmeistä huolimatta kauppa kävi.

Omalle kohdalle sattui asiakas joka kertoi jo ostaneensa yhden hiiren ja palasi hakemaan toista kun näyttelyhäkissä oli muodostunut yllättävä lelurakkaus  ihanan hajuhiiren kanssa. Suoralainaus on “meidän kissa sekosi, täytyy hakea toinen hiiri kotia varten”. Toinen myyjä taas kertoi asiakkaan kysyneen että täältäkö niitä hiiriä haetaan jonka omistaja kantaa mahdollisimman kaukana nenästään hiiren hännästä kiinni pitäen ja heittää sitten näyttelyhäkkiin kissojen suureksi riemuksi?

No, toin sitten kotiinkin tälläisen ihmehiiren ja Lulu esittelee nyt sitten videolla halailu, pussailu ja potkinta taitojaan. Hiiren haju on ihmisnenään todellakin hs eli hikisukka, mutta kissoja se ei häiritse lainkaan. Itse sain vielä vinkin, että hiiren kiinnostus pysyy yllä pidempään kun sen laittaa välillä minigrip-pussiin ja hetkeksi jääkaappiin. Vinkki on vielä testaamatta.

Minttusukka

Lueskelin pitkästä aikaa Kamut sarjakuvaa. Siinä toinen päähenkilöistä on Kati niminen kissa joka rrrakastaa pinkkiä sukkaansa. Tämä hellyttävä rakkkaus tuli mieleen kun katsoin Lottaa ja minttusukkaa.

Kuten varmaan arvaatte, minttusukka sisältää tuhdisti kissanminttua.

Toisessa videossa Lotalla on jo ihan pikkuisen pää pehmentynyt…

Möykky

Eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa oli se perinteinen kissojen huvihetki. Lakanoiden vaihto. Lotta oli kärppänä paikalla. Kuvat on otettu pimeässä makkarissa salaman kanssa joten värit…on jotain sinne päin.

Möykky tasangolla be aware!!

Varovainen kurkistus lakanan alle

Möykky on siitä söpö, ettei se voi vastustaa kuiskuttevaa ihmistä

Siksi sen närkästys olikin suuri kun se huomasi tulleessan huijatuksi…

Onneksi möykkyily ei kuitenkaan vielä päättynyt

Ei tarvi arvata missä otan uneni…Saalistuksen jälkeen.