Kirjoitukset asiasanalla: AbyHhym

En ummarra

15.3.2010, kello 04:25
|

Ihan tästä ohi vaan kävelin ja sitten kävi näin. Yhtään en ummarra mitä tapahtui…

img_3525

Se vain kaatui, vai mitä Lea?

Edit:

Todella itsetuhoinen kuivausteline. Tai sitten maton vieressä oleva Rotta teki sen!

img_3526

Kuulumisia

9.1.2010, kello 01:43
|

Oikein hyvää uutta vuotta 2010 kaikille meidän blogin lukijoille !

Me ehdittiin jo kotiutua pohjoisen reissulta. Matka kotiin meni upeassa talvisäässä kipakassa pakkasessa. Tytöt matkustivat oikein rauhallisesti satunnaisia naukuja lukuunottamatta.

Tässä kuitenkin muutama kuva joululomalta pohjoisesta.

Lotta yritti jo ensimmäisenä iltana hypätä huoneessani olevan vaatekaapin päälle, mutta mittavirhe sai tytön putoamaan lattialle. Myöhemmin näin tälläisen taiteilijan.

img_3015

Sen jälkeen kun Lotta pudotti kaapin päällä olevan marmorikuula pelin ja säikytti Lulun oikein perusteellisesti pudotessaan sen päälle. Se että marmorikuulapeli putosi kolahtaen lattialle niin että kuulat lensivät ympäriinsä kuin ilmapommitus  yöllä puoli kolmen aikaan oli toki myös hiukan säikäyttävä minullekin. Totesin, että neito tarvitsee hiukan apua ja on ehkä  helpompi nostaa tyttö tutkimaan uutta kiinnostavaa paikkaa..

img_3002

img_3003

Tämän pienen tutkimusmatkan jälkeen kaapin päällystä sai olla rauhassa. Vaikka Lotta hyppäsikin oven päälle useampaan kertaan mittailemaan mahdollista hyppyä. Oven päälle Lotta muuten hyppäsi astiakaapin päältä ja stunttiin kuului kääntyminen oven päällä.

Tässä alkupäräinen hyppyasento

img_3014

Siinä missä Lotta halusi urheilla Lea tyytyi chillailmaan kirjoituspöydän päällä.

img_3007

Ja söpöilemään Lulun kanssa.

img_3022

Tassuläpsy

21.11.2009, kello 20:36
|

Lotan mielestä kylppärissäkin tulee olla lämmin näköala paikka. Emäntä toivoo vielä tottuvansa siihen, että kissa kurkistelee yläilmoista hammaspesun ja suuveden kurlauksen aikana. Lotan harmiksi tassuläpsy päähän ei aivan onnistu. Täytyy sitä varten vielä syödä suikalelihaa.

img_2829

Jumper

22.8.2009, kello 23:13
|

Tässä on muutama kuva joka varmasti on tuttu aby kissojen omistajille. Keveästi nousee tassut oven päälle.

img_2409_edited-1

img_2411_edited-1

Näppärä kääntyminen.

img_2412_edited-1

My beefy part

11.7.2009, kello 21:51
|

Ihan tavallisilla päikkäreillä tai oikein virallisesti nukkumaan mentäessä on Lotalla selvä suosikkipaikka. Siinä missä Lulu parkkeeraa kainaloon, olkapään viereen tai jalkojen väliin. Lea mahan päälle tai toiseen olkapään mutkaan on Lotan paikka selvä.

Emännän vasemman jalan reisi on ehdottomasti paras nojailupaikka nukkumiseen. Turvallinen, lämmin ja optimaalisessa paikassa. Siitä pääsee helposti emännän herätessä a) toivottamaan hyvää huomenta nenuttelemalla ja b) juoksemaan vessakaveriksi. Lisäksi muut kissakaverit ovat myös turvallisesti lähellä, mutta eivät kuitenkaan ahdista liiallisella läsnäolollaan.

Ehdottomasti unipaikkojen aatelia. Ja mikä parasta, tästä unipaikasta eli ole koskaan riitaa muiden kanssa. Ihan iki-ikioma.

img_2127

Ehdotonta rakkautta

10.6.2009, kello 11:49
|

Lotta haluaa välttämättä tulla syliin ja pussata oikein harkitusti huulille.  Jo ennen omistajan hammaspesua. Eikä rakastunut ilme värähdä hetkeksikään…

img_2012_edited-1

Verhotar

20.4.2009, kello 10:43
|

Siinä missä Lulu ja Lea ovat erikoistuneet verhoissa kiipeilyyn tai muuten vain verhojen kynsimiseen on Lotta ottanut toisen lähestymistavan.

Verhot on kivoja. Ne pitää muistaa nuolla puhtaaksi monta kertaa päivässä…img_1729_edited-1

Lea onnistui tänään pudottamaan verhot muutaman nipsun varaan, mutta Lotta on toista maata. Hellitellen ja pussaillen.

img_1730_edited-1

Ja varovaisesti tukistaen on verhoihin paras lähestymistapa.

img_1731_edited-1

Tuubiduu

27.3.2009, kello 03:07
|

Jo tammikuussa otetut kuvat ovat hautautuneet kuvakansion kätköihin, mutta nyt ne ovat sieltä taas löydetty.

Lotta on hoksannut taloudessa monia sellaisia juttuja jotka Lulua ja Leaa eivät kiinnosta. Yksi sellainen on valitettavan vähälle käytölle jäänyt tuubi. Osittain syynä on varmaankin se, ettei pienessä asunnossa ole juurikaan lattiapinta-alaa paljon tilaa vievää tuubia avonaisena säilyttää, toinen syy taas on, että aikaisemmin tuubi osoitettiin olevan niin epäkiinnostava paikka, ettei sitä kerta kaikkiaan tarvitse pitää näkösällä. Tässä taas yksi todiste, siitä että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä mikä kissojen mielestä on mielenkiintoista, näin siis ajattelevat ainakin Lulu ja Lea.

Lotta on toista mieltä. Onneksi.

Niska tuubiduu

img_1159

Nenä tuubiduu

img_1149

Kurkistus tuubiduu

img_1157

Samalla tuubiduut aloittavat uuden kategoriaan. AbyHhym sarjaan tulevat  jutut jotka Lotta on keksinyt kaikessa hurmaavassa ja hullussa viisaudessaan. Taattua kohellusta, testausta ja abyelämää parhaimmillaan.