Kävimme ensimmäisen kerran muuton jälkeen pohjoisessa. Ehdottomasti plussaksi lasketaan se, että matkaan menee vain 4 tuntia. Kyllä, vain neljä (4) tuntia. Hämeestä matka-aikaa kertyi kelistä riippuen n. 7-8,5 tuntia.
Matka meni siis melko kivuttomasti (joskaan ei äänettömästi) ja sen jaksoi ainoana kuskina ajaa myös työpäivän jälkeen. Tämän vuoden pääsiäinen vietettiin kauniissa säässä, hyvin syöden ja pihan poikia tiiraillen. Emäntä sai mukaansa vielä linnunpöntönkin, toivon mukaan alueen tipuset eivät ole yhtä ronkeleita asuntonsa, kuin ovat eväidensä suhteen
Lopuksi vielä söpöiset kuvat pohjoisesta, vaikka nyt ollaankin jo kotiuduttu, laitettu huomisen työpäivän eväät valmiiksi, saunottu ja matkalla nukkumaan ikiomaan sänkyyn.







