Repullinen rapsuja

Kaappi tarkastuksen yhteydessä sattumalta löytynyt reppu on edelleenkin Lean top3-listassa jos listataan parhaimpia päikkäripaikkoja. Varsinkin sen jälkeen kun tajusin että petaamisen jälkeen reppu tulee nosta sängyn päälle päiväksi. Mikähän siinäkin on että paremmat unet tulee sängyn päällä olevassa repussa kuin pelkästään sängyn päällä?

Viiksi-indikaattori

Aikaisemmin neiti Tuutusen kotijoukkojen lanseeraama nenäindikaattori saa yhtä erehtymättömän kiinnostavuuden mittaamiseen ja määrittelyyn kehitetyn testausmenetelmän.

Viiksi-indikaattori kertoo erehtymättä onko esine/asia tai teko kiinnostava vai ei. Viiksi-indikaattori  kertoo myös haastavissa olosuhteissa esim. ulkona kova pakkanen, sisällä juuri ja juuri kelvollinen lämpöpatterin päällyslämpötila kiinnostavuusasteen tarkasti ja turvallisesti ja ilman yletöntä rehkimistä.

 

Purilainen

Lean mielestä on ihan parhautta että kaappiin unohdetut reput on kaivettu uudelleen näkösälle.

Tähän ei ainakaan vielä pakata mitään. Tämähän on varapäikkäripaikka nro xxx

Kattihaaste

Kattihaasteessa on tällä kertaa aiheena lelut. Muuton vuoksi olen ostanut Ikeasta useamman satsin muuttolaatikoita. Kahden laatikon litistettyä pakkausta pitää koossa ihanaa zooplussan paketeista tuttua pakkausnarua. Ja mitä parhainta, isojen laatikoiden vuoksi pakkausnarua on paljon. Siksi meillä uuden laatikkopinkan ottaminen on moninkertaisesti iloinen asia. Ainakin kaksikertainen sen vuoksi että pakkausnarut irroitetaan ja lisäbonuksia vielä siitä, että koottu laatikko pitää toki tarkastaa huolellisesti sisältä ja ulkoa.

Narutarkistajat ovat tällä kertaa Lulu ja Lea, kuvat on jo kerran esiteltyjä, mutta mielestäni niin hauskoja että otetaan toinen kierros.

Muutoinkin meillä harrastetaan edullisia ja arkisia leluja. Hienot viritykset jäävät auttamatta sohvan alle unohdettuina kun taas hauskimpia (paperimassapallo, pingispallo, hiuslenkki yms.) pelataan niin vauhdikkaasti, että lattialistat vain kolisee.