Blog-blog muuttaa

Saimme kivan tunnustuksen ystävänpäivänä kauniilta Minni-neitoselta.

Tunnustusta tulisi jakaa vielä eteenpäin, mutta sen osan tehtävästä taidamme jättää väliin.

Minni mainitsi, myös aivan aiheellisesti että olemme pian muuttamassa. Juu, niin ollaan. Tässä on muutama kuva todiste siitä.

Kaappien ylähyllyille on tullut kissanmentävää tilaa.

Laatikoita on pinottain.

Eräät ystävät voivat nähdä myös tuttuja juttuja :D Nim. tallessa on ainakin 3 erittäin hyvässä kunnossa olevaa laatikkoa.

 

Sopu sijaa antaa

Ystävänpäivän yhteishetken tarjoaa tällä kertaa sänky. Sinne jossain vaiheessa yötä jokainen talouden tyttö vaeltaa. Lulu tulee viereeni nukkumaan heti kun menen makoilemaan, vaikka vain kirjaa lueskelemaan. Lea ja Lotta vaeltavat sänkyyn myöhemmin. Saatan olla jo puoliunessa kun Lea tulee viereen tai päälleni ja Lotta taas on enemmän erikoistunut kovien pakkasten aikaan peitonalle sukelluksiin.

Lea ja Lotta esittelevät jo kerran nähdyn tandem-unitavan.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille blogimme lukijoille.

L-L sekä Lulu, Lea ja Lotta

 

Kuulumisia

Pari päivää sitten varmistui varsin oleellinen asia. Uudella paikkakunnallakin on koti johon muuttaa. Tämä rivitalokaksio vetää sinäänsä 47 neliötä, pienen keittiön ja saunan. Kuvista katsellen asunto näyttää varsin mukavalta. Harmi vain, että vaatekaappien päällystät eivät siellä ole kissojen käytössä. Bonusta kuitenkin olohuoneen ikkunalaudasta ja makuuhuoneen ikkunan alla olevasta puusta. Takapihan patio toivon mukaan kutsuu paljon pieniä lintusia kun sinne saadaan lintulauta pystyyn.

Pakkaamiset etenevät pikkuhiljaa tässä kodissa. Taululaatikko on jo jonkinaikaa majoittunut olohuoneen lattialla ja astialaatikoita on pakattu jo useita. (Muuttojen aikana aina harmittelen hamsterimaista tapaani koota astioita). Uskomattominta on että vaikka olen pakannut jo kolme isoa muuttolaatikkoa astioita on mulla edelleen arkikäytössä niitä ihan ok määrä, vaikka toki joudun tiskaaman hiukan useammin…

Myös muuttopäivä on varmistunut helmikuun viimeiseen viikonvaihteeseen joten pakkausaikaa minulla on varsin hyvin. Ajatuksena kuitenkin on että samalla pakatessani siivoan asuntoa muuttokuntoon.

Jokainen talouden felineistä on jo muutttanut elämässään ainakin kerran joten mitään valtavan uutta tilanteessa ei oikeastaan ole. Kissat tuntuvat arvostavan kaappien purkamista ja kaikkea sitä kivaa mitä kaapeista löytyykään. Myös uusi laatikkoenduro tuntuu olevan varsin suosittu ajanviete.

Edellisessä merkinnässä ollut reppu löytyi kaapista ja kun yritin sitä sinne uudelleen laittaa, kävi Lea sen hakemassa sieltä. Jouduin yöllä nousemaan ylös ja avamaan repun vetoketjut että Lea pääsee nukkumaan “purilaisena”. Lea kun oli vakaasti päättänyt vaikka itse avata suljetut vetoketjut. Päädyin auttamaan ongelmassa, sillä vetoketjuja maanisesti rapsuttavat kynnet eivät ole mikään tuutulaulu. Sen jälkeen sainkin nukkua rauhassa ja aamulla neiti nukkuikin edelleen ihanan reppunsa päällä.

Höpönassu-Lotta kiihtyy edelleen nollasta sataan nopeasti. Laatikkoesteet tuntuvat olevan vain hauskoja kiihdytysajojen vaikeusasteen nostajia.

Luvut tänään: Sisällä 21,9 ja ulkona -22,6°C. Lulu ja Lotta majoittuvat patteripaikoille, Lea nukkuu reppunsa päällä.

 

Linkityksestä ja ulkoasusta

Osaako kukaan neuvoa kuinka saada wordpress alustalla olevaan blogiin mm. bloggerista tuttu aktiivisesti päivittyvä linkkilista? Eli valinnan mukaan linkkilista näyttää esim. 10 viimeksi päivittynyttä blogia?

Seuraatko lukijana mitä blogeja linkkilistoihin on lisätty? Oma linkkilistani on elänyt viime aikoina ja pyrin pitämään siellä vain sellaisia blogeja jotka oikeasti päivittävät. Siksi päivittyvä lista olisikin varsin kätevä.

Toinen kysymykseni koskee taas tageja tai ns. avainsanoja. Luetteko tekstejä klikkaamalla yksittäistä avainsanaa vai onko koko pilvi vain häiritsevä tilanviejä?