Otan paljon kissoistani kuvia. Siksi pidänkin melkein selviönä, että jos joku pyytää tietyn tyyppistä kuvaa voin sen jostain kätköistäni kaivaa. Äskettäin minulta pyydettiin kuitenkin Lotasta esittely-tyyppistä kuvaa. Ainoita kriteerejä, että näkyvissä on koko kissa ja kuva on ns. vaakatasossa.
Pengoin kuvakansioita oikein tosissani. Ja olin varma, että löydän jotakin. Hämmästys olikin melkoinen, kun tajusin että miltei kaikki suosikkikuvani Lotasta ovat pystykuvia. Ja vaakatasoisissa kuvissa se on usein vähän hölmön näköinen. Sellainen kiltti pieni hölmöläinen. Jos ilme oli kohtuullisen älykäs puuttui kuvasta aivan varmasti toinen korva, yksi jaloista tai puolet perästä. Vartin epätoivoisen etsinnän jälkeen päätin tarttua toimeen. Jos ei oo kuvia ne täytyy ottaa.
Rekvisiitaksi puinen keppi jolla viime keväänä sekoittelin maalipurkkeja. Ja maalin kuivuttua käytin Lotan kuvauksen rekvisiittana.
Tulosta tuli varsin vähällä vaivalla. Nopeammin kuin kuvakansioita penkomalla. Ensimmäiseksi “lähestyn kuvausaluetta” kuva.
Seuraavissa päästiin jo asiaan.
Tämä kuva kaverinsa kanssa lähti jatkokäyttöön.
Hyviä kuvia!
Kissan kuvaaminen on haastavaa. Kollo lähtee yleensä kävelemään kohti kuvaajaa ja jos ei räpsäise kuvaa ajoissa kuvassa näkyy korkeintaan osa kissasta, kun kissa suuntaa kuvaajan jalkoihin nuohoamaan.
Tosi hieno toi viimeinen kuva! On muutkin tietty, mutta siinä on erityisen onnistunut poseeraus.
Noni, äkkiähän niitä järjestyi!
Minusta taas tuntuu, että vaikka kuvia on miljoonittain, ei niissä koskaan ole semmoista mitä juuri sillä hetkellä tarvitsisi. Kissat ei myöskään arvosta minun tarkkoja visioita, eikä siis suostu poseeraamaan ainakaan sillä toivotulla tavalla
.
Lotta taas näyttää osaavan poseeraushommat
Tämäkin on toisaalta totta. Ja siinä oikeastaan näkee sen koko dilemman. Vaikka kuvia on paljon, ei ole siltikään just sellaista jota sillä hetkellä tarvitsisi