Varmaan monelle kissalle tämä voi olla viikon paras päivä. Ainakin Kolmen kissan kopla kirjoitti siitä ihan hiljattain. Zooplussapäivä! ♥
Laatikkoa oli käyty tarjoamassa oven takana mutta yllättäen tytöt eivät olleet yhtä omatoimisia kuin Aamos, Aada ja Nanna kissaliiton lehden tarjoilujen kanssa
. Kun sain paketin raahattua hikipäässä keittiöön oli tutkijoita heti kolmin kappalein.
tai, no osan keskittymistä hajoittivat pakkausnarut.
Tuotteiden purkamisen edetessä testatan myös purkkien matkustusmukavuus.
huolellisesti
Purkutoimenpiteiden aikana myös tilauksen tarkastajalla on ylitarkastaja joka vahtii huolellisesti purkkien laskutoimituksia.
Laatikon ollessa viimein tyhjä on auttavia tassuja jälkituunauksen suunnittelussa.
Laatikon alaosaan tehtiin sopivasti ahdas “alaluukku” ja koko laatikko on edelleen keittiön lattialla ajankuluna. Lea on siitä hamsteroinut jo suljentaläpät mukavan kotoisasti palkeenkielille. Suosio on taattu varsinkin ruoanlaiton aikana ja pari cat-fight-draamaa on eletty siitä kenen vuoro laatikossa on tällä kertaa makoilla.
Zooplussasta vielä sen verran että laatikko oli harvinaisen hyvässä kunnossa, tavallisesti sen on varsin reissussa rähjääntyneen näköinen. Parissa purkissa oli klommoja, mutta mitään todella vikaa ei lähetyksessä ollut. Tilaus oli vielä toimitettu virheittä joten korvaavia tuotteitakaan ei tarvitse lähteä palauttelemaan.








Kissatarkastajat työssään!
Meillä tuon kokoinen laatikko toimitettiin töihin ja jäi sinne – ei ole tilaa säilöä 30 kg ruokaa kotona! Eli tarkastajat ei meillä päässeet hommiin.
Työkaverit sanoi laatikosta: “Ai se tilasi taas meikkejä Saksasta.” Kiitti …
Zooplussapäivä on hauska päivä! Jostain kumman syystä yksikään zooplus-laatikoista ei ole ollut niin kiva kuin pölynimurin pakkauslaatikko, joka meillä tällä hetkellä lojuu olkkarissa.
Zooplussassa parasta on laatikko! Ainakin Annin mielestä.
Vaan bongasin juuri viime viikolla Mustissa ja Mirrissä Applaws-raksua joten taitaa meidän zooplussat olla sitten tässä sillä se oli ainoa mitä zoolta tilattiin (muu ruoka kun on tuoretta lihaa). Hinta on tasan sama molemmissa ja M&M:lle ei tarvitse maksaa postimaksuja. Harmi sinänsä, koska tykkäsin zooplussasta, mutta ei ole mielekästä enää tilata sieltä kun halvemmaksi tulee käydä vieressä olevassa kaupassa.