Siinä missä eilen päivällä oli kaunis aurinkoinen sää, tänään tuulee ja vihmoo vettä. Tässä on eilisen kotihiiri kuvia. Kaikki alkoi siitä, että katsoin digiboksilta Castlen jaksoja ja Lotta halusi huomiota.
Tokihan paikka on kielletty, mutta ensin kuva ja sitten kissan pois hätistely… Ihan kuten kissaihmisen kuuluukin. Puolittain television takaa näkyy Eetu-koira ja Kissa-kissa
Sitten kun kamera oli jo kätösissä tajusin, että jokainen pörriäinen on olohuoneessa ja varsin kuvauksellinen.
Ja kun kuvailemaan sitten alettiin niin otin vielä toisenkin kierroksen.
Lotta ja Lulu osaavat muuten aina asettua niin, että aurinkovoima on maksimaalinen.
Kissanminttusukka on ihan parhautta. Ikkunalasien välistä löytyy vielä pari kissaa lisää kun yksittäisinä olohuoneen koristuksina ne olivat aina vaarassa pudota lattialle.
Empiiristen kokeiden tuloksena ollaan päädytty siihen, että anopinkielet ja -hampaat ovat kissatalouden pitkäikäisimpiä kukkia. Lehtikaktus on jo vähän siinä kintaalla, menestyminen riippuu siitä kuinka tylsää kissoilla on.





