Ihan kaikkea ei pikkusikkon tarvitse välttämättä matkia.
Laatikon päällä näkyy myös jäähyllä oleva rapinaputki
No omaksi onnekseni voin sanoa, että tällä kertaa kaappi on järjestyksessä ja Lotta ei sentään halua kaivautua vaatteiden sekaan.
Tänään tulivat postissa myös Pirokin syyskuun 4. ja 5 päivä järjestettävän näyttelyn vahvistukset. Lotta siis osallistuu sekä lauantaina että sunnuntaina. Tervetuloa vierailemaan ja tutustumaan ihan livenäkin
…Ja epätoivoisesti etsitty kosmeettinen pikkupurnukka on löytynyt. Kissojen mielestä emännän voiteet voi jemmata myös sängyn jalan taakse.


Kappas vain, hyvä, kun muistutit Pirokista! Vaan näkyypä näyttely olevan taas sellaisessa paikassa, että saapahan nähdä löydänkö hallille