Veret kiertämään

Pitkällisen lomailun jäleen kotielämä tuntuu vieneen kissoista mehut. Tokihan oman osansa tähän toimettomuuteen ja laiskuuteen tuo myös pitkään jatkuneet helteet josta vasta nyt tytöt saavat kokea osansa.

Jotta emme kuitenkaan ihan epätoivoiseen toivottomuuteen vajoaisi tuli hiljaiseen iltapäivään vähän vauhtia. Ainakin Lulu oli sitä mieltä.

Jee. Pihalle! Nyt jätettiin ihan suosiolla pois se pakollinen kivilaatta kuva. Uskokaa vain sekin tuli otettua…

Mutta tässä veret sitten lähti liikkeelle.

Ja tätä kytättiin pitkään ja hartaasti. Kuvan saa klikattua suuremmaksi.

Pieni västäräkki maastoutui kuvaan uskomattoman tehokkaasti mutta tiikerin katse oli todella tarkka. Lulu kävi niin kierroksilla jälkeenkin päin, että sisäänmeno hepulit olivat tavallistakin suuremmat. Tipi ei ollut missään vaiheessa hengenvaarassa, mutta Luluun kohtaaminen toi niin paljon virtaa, että se meinasi ratketa liitoksistaan kun nappasin sen syliin sisälle menoa varten.

2 thoughts on “Veret kiertämään

  1. Joo’o, juuri näin. Hieman oli haasteellista saada Viiviäkään viikonloppuna sisälle, kun pikkutipu oli ensin sen suusta pelastettu.

  2. Lentävä paisti näkyvissä! :)

    Kolloon elokuun iltayöt ovat tuoneet lisää virtaa ja levottomasti huiskivan hännän sekä halun päästä myöhään illalla kävelylle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>