Olen tänään ollut kaikessa rauhassa kotosalla ja kissat ovat olleet vapaana koko talossa Jerryn ulkoillessa. Vanhempi sikkoni kommentoi iltapäivällä puhunko aina yksikseni? Ihmettelin suuresti sillä enhän minä yksikseni puhu, vaan kissoille.
Useasti ihan arjessa kotosalla ollessani saatan nimittäin törmätessäni isosikkoni sanoin Katti Matikaiseen kysäistä mitä kuuluu Lulu tai Lea tai Lotta? Ihan sen mukaan mikä kissoista eteeni sattuu putkahtamaan. Ja mitä kissa oikein sillä hetkellä sattuu puuhailemaan.
En ole koskaan sen ajatellut olevan mitenkään poikkeuksellista vaan ihan perus vuorovaikutusta kissan ja omistajan välillä. Usein kissa kuitenkin reagoi jollakin tavalla arkiseen kyselyyni häntää heilauttaumalla, maukaisemalla tai tulemalla puskemaan jalkoja.
Tämä arkinen dialogi on kissoilleni merkki, että olen huomioinut ne ja pidän sitä varsin tärkeänä kontaktina vaikka en juuri silloin välttämättä kissaan lainkaan koskisi. Tokihan ulkopuolisesta voi tuntua oudolta, että kysäisen monta kertaa päivässä mitä kuuluu Lulu tai Lellu tai Lottis tai vastaavasti oikein tosi hellitellen miten menee rakas?
Olenko poikkeuksellinen luonnonoikku joka käy monologia yksikseen vai harrastaako muutkin tätä hiljaista dialogia lemmikkiensä kanssa?
Ei ole minusta ollenkaan outoa! Oudompaa olisi jos ei kissoille puhuisi lainkaan. Itselläni on tapana aina kissan vastaa sattuessa kysyä että “mitä sä pupu teet?” Muutenkin minusta on ihan luonnollista jutella kissalle – kyllähän nekin vähän väliä tahtovat kommunikoida minun kanssani.
Entinen työkaveri ihmetteli kerran että miten voin viitata kissaan (minulla on viisi) “meidän Markkuna” vaikka asun yksin. Yritäpä siinä sitten selittää, että enhän mä asu ollenkaan yksin, meitähän on kuusi… tai siis 46 henkeä
Siis et todellakaan ole ainoa! Olen joskus miettinyt, että mahtaa ne naapurit pitää muakin hieman vinksahtaneena, kun pihalla suu käy kuin papupata, mutta kissaa lukuunottamatta ei ketään näy mailla halmeille.
Et ole ainoa kissoille juttelija.
Minä puhun Kollolle moneen otteeseen päivän mittaan ja kissa heti reagoi, kun sille juttelee – lähtee tulemaan kohti, joskus naukaiseekin.
Täh, tottakai kissoille pitää puhua, nehän on meidän asuinkumppaneita! Vai oisko hienoo mykkäillä kaksijalkaisen asuinkumppanen kanssa? Harmaahan sentään vastaakin melkein joka kerta ääneen kun siltä kysyy jotain
Musta harvemmin kommentoi miukumalla, mutta muuten kyllä.
^Kyllä Sikko sai pitkän nenän kun näytän näitä viestejä. Tottakai kissoille jutustellaan kuulumisia.
Mä olen aina pitänyt mykkiä kissanomistajia harvinaisempana kun juttelevia.
Meillä höpötetään jatkuvasti. Aina kun kissa tulee puskemaan alan selittelemään sille pöhköjä. Yleensä käyn ihan dialogia vaikka kissa ei vastaisikaan, usein se kyllä hurisee, kurisee tai miukuu vastaukseksi.
- kurrr
- mitä?
- nau
- aijaa
- hurr
- ihaks tosi
- mau
- vai silleen sulle kävi!
on ehkä yleisin tyyli.
Ei siis mitään järkeä, mutta tarviiko ollakkaan. 
Minä sanoin kerran jotakin ulkona kissalleni enkä huomannut naapuria. Yhtäkkiä naapurista kuului “Sanoitko sinä jotakin?”
Naapurikaan ei ollut tainnut huomata kissaani. 
Jos kävellessä/pyöräillessä näen vieraan kissan tien vieressä niin yleensä pysähdyn sanomaan sille jonkun sanasen.
Kyllä meilläkin puhutaan kissoille. Olisi ihan outoa olla kissojen kanssa kahdestaan ja ihan hiljaa. Pitäähän sitä kommentoida välillä jotain. Eikä puhuminen ole yksipuolista, vaan välillä vastaukseksi saa mauta tai mäytä
Hyvänen aika. Tottakai kissoille jutellaan. Kaikki tervehditään jotka ovelle tulee vastaan. Välillä kysellään mitäs puuhat, kun kuuluu kummia ääniä. Ja jos syliin asti otetaan, niin sitten vasta papupata alkaakin porisemaan.