Kalastusta

Olen kasvanut maalla veden äärellä. Siksi lapsuuteni kesiin kuului olennaisesti myös mato-onginta. Itse en koskaan ole opetellut kaloja perkaamaan, mutta innokas onkija olen ollut aina. Tänään tuli ongittua pitkästä,  pitkästä aikaa nuoremman siskoni kanssa. Saavutuksena oli 22 kalaa, särkiä 20 ja ahvenia 2.

Saalis tuotiin sisälle, jossa siskoni siisti kalat keittämistä varten. Ennen sitä elettiin kuitenkin pieni väliepisodi, jossa kaupunkilais kissat tutustuivat ensimmäistä kertaa eläissään sätkivän tuoreeseen kalaan :)

Toinen pätkä

6 thoughts on “Kalastusta

  1. Nauroin vedet silmissä! Ihania ilmeitä ja Lottako se siellä sohvan alla piileksi. :D Itsekin kohta lähdössä Annin kanssa maalle, pitäsköhän käydä ongella ihan vain jotta näkisi Annin reaktion. :D

  2. Lotta kurkisteli ensimmäisessä filmissä vähän näkymättömissä ovella ja toisessa filmissä se kurkisteli sohvan alla. Epäluulo, ihmetys ja uteliaisuus oli käsinkosketeltavaa :)

  3. Ja Lotan ilme haistelun jälkeen – ei tainnut tuoksut miellyttää! Tosi kiva päivän piristys. Meillä V kohtasi sammakon ja sisiliskon, eka aiheutti suuren järkytyksen ja sisilisko sitten ilmeisesti järkyttyi V:stä ja pudotti reppana häntänsä. Sitä sätkivää häntää sitten ihmeteltiin pitkä tovi ;-) .

  4. Lulun kanssa valjastellessa on muutaman kerran tullut sammakko vastaan. Sammakko on kuitenkin Lulun mielestä täysin epäkiinnostava otus. Kerran se sitä nuuhkaisi, kun minä yritin sitä erikoisuutta esitellä :) Sammakko oli myös niin kylmähermoinen, että kökötti kaikessa rauhassa paikallaan kun Lulu ohi tassutteli. Ei jäänyt jälkipolville esiteltävää siitä kohtauksesta.

  5. Sea: Jäi kertomatta, että muutama vuosi sitten siskon mato-onki reissuilla mukaan kiilautui vanhempieni edesmennyt kissa. Arttu oli niin innoissaan onginnasta, että sai olla tarkkana kun kala nappasi. Innokas tassuonkija oli nimittäin kiinni saaliissa ennen kuin koukku oli irrotettu. Itse en enää asunut näiden onkireissujen aikaan kotona :)

    Vie ihmeessä Annillekin sätkivän tuoretta kalaa jos on mahdollisuus. Kissojen ihmetys sellaisen uutuuden kohdalla on todella viihdyttävää katsoa! Ja lähteehän sitä nälkäkin jos kalat keittää :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>