Muutto edistyy oikein mukavasti. Sain uuden kodin avaimet käteen viime perjantaina ja sen jälkeen olenkin siivonnut, pakannut ja purkanut vuorotellen. Virallinen muuttopäivä on ensi lauantaina maaliskuun 6.päivä. Tytöille kivaa on kuitenkin riittänyt jo ennen sitä.
Vanha koti on lainehtinut kaapeista purettua tavaraa ja uudet laatikot kutsuneet tutkimaan kaappien kätköistä löytyneitä aarteita. Vuokratut muuttolaatikot on tarkastettu kolmeen kertaan ja pakkauskesken oleva laatikko on usein sisältänyt tarkastajan.
Tyttöjen tutut tavarat ovat pikkuhiljaa piiloutuneet kuitenkin laatikoihin ja kadonneet sitten mystisesti. Jäljellä on oikeastaan enää loppurutistus huonekalujen ja välttämättömimpien tavaroiden kanssa sisällä + ulkovaraston aarteet.
Uudessa kodissa kuitenkin odottaa 15,5 neliötä lisätilaa, Lululle lasitettu parveke, Lealle ihanaa kaappitilaa tutkittavaksi ja Lotalle korkeita kaappien päällystöjä. Asunto on minulle varsinainen unelma ja varmasti ei ole tytöilläkään vastaanpanemista. Kunhan vain saadaan koti siirrettyä.
Netti meillä on tällä hetkellä vain uudessa asunnossa ja koska punkka on vielä vanhassa asunnossa on meillä loppu viikko vielä hiljaista aikaa. Sitten alkaakin uudelleen tyttöjen mielijutut. Uuden kodin järjestely ja tarkka tutkiminen.
Palataan asiaan myöhemmin…
Onneksi olkoon! Mekin muutettiin just (takaisin kotiin) – on se rankkaa mutta lopputulos palkitsee
Teille onkin tulossa jokaiselle omaa pientä luksusta