Lululla todettiin syyskuun lopulla munuaisten vajaatoimintaan liittyä veren ureapitoisuuden kohonnut arvo. Siitä saakka se on ollut kroonisten munuaissairaiden kissojen ruokalisällä. Tämä ruokalisä helpottaa munuaisten kuormittumista poistamalla ruokavalion fosfaattia erittämällä sitä virtsaan ja siten helpottamalla munuaisten taakkaa.
Nyt on toinen pumppupullollinen valmistetta käytössä ja sen jälkeen vien Lulun uudelleen verikokeeseen. Toivottavaa tietysti on, että ureapitoisuus veressä on pienentynyt. Uusi verikoe on kuitenkin välttämätön, että nähdään mihin suuntaan lääkitys on tilannetta vienyt.
Teoriassa kyseinen ruokalisä jota on käytetty kahdesti päivässä ennen ruokintaa tulisi mennä ruoan yhteydessä, mutta Lulun nirson luonteenlaadun tietäen olen päätynyt antamaan lääkkeen ruiskulla ja ruokkinut Lulun sen jälkeen.
Notkea likka tyttö tämä meidän Lulu
Antibioottikuuri auttoi pissatulehdukseen ja sen jälkeen ei pissavaivoja ole ollut. Tokihan tilanne on kuitenkin jatkuvan tarkkailun alla ja pissavaivat ovat todennäköisesti sellaisia joiden kanssa Lulun kanssa painitaan jatkossakin. Ulkoilu on tällä hetkellä jäänyt kokonaan ja se osaltaan varmaankin pitää pissaongelmat poissa. Kun Lulu ei istuskele kylmällä maalla ei pääse pöpötkään hyökkämään ja palelluttamaan peppua.
Muuten Lulun kuulumiset ovat varsin perinteisiä. Tilasin hiljattain zooplussalta pussi ja purkkiruokia ison satsin. Mukaan sain tällä kertaa etuasiakkaana ilmaisen hiiren muotoisen laser-osoittimen. Tämä perinteinen kissojen lelu on osoittaunut varsinaiseksi suosikiksi. Jopa omalla persoonallaan tärkeilevä Lulu innostuu hurjiin loikkiin ja metsästää katonrajassa olevaa punaista täplää tai hyppii seinille. Olen kuitenkin pyrkinyt tarkasti pitämään huolta siitä, ettei fiksu tylleröinen huomaa mistä tuo maagisesti hyppivä piste oikein tulee. Jos neiti nimittäin sen hoksaa on kyseisen lelun hohto menetetty pysyvästi.
Lulun vaatimattomana toiveena tuntuu olevan että joulu ostosten myötä paperikassien narut lisääntyisivät tässä taloudessa. Kaikki narut on jo uitettu useampaan kertaan vesikipossa ja teurastettu moneen kertaan.


Sää oot ihana, Lulu… Meijän Mustalla on kans tuo munjaisongelma, se syö verenpainelääkettä että munjaisen hiussuonet toimii paremmin. Ja sit niitä spessuruokia. Kyl sen kanssa voi elää. Ja sen taudin kans myös, heh.