Terveysjuttuja

Lulun kanssa käytiin eilen eläinlääkärin juttusilla kun pissat ovat lirahtaneet muuallekin kuin hiekkalaatikkoon. Aamuksi joilloin eläinlääkäri aika oli varattu yhytin neidin hiekkalaatikolta aamupissalta. Onneksi asiaan suunniteltu soppakauha oli lähellä ja pääsin tuikkaamaan sen pyllyn alle ja sain pissanäytteen otettua.

Lulu rassun ilme oli tosin näkemisen arvoinen kun se kääntyi katsomaan omaa “hiekkapaakku teostaan”. Purin huultani etten olisi nauranut neidin kerrassaan hölmistyneelle ilmeelle. Mihin mun pisut oikein katosivat?!

No me päästiin sitten eläinlääkärille “uunituore” pissanäyte mukana. Siellä tutkittiin vähän Lulun vointia yleensä ja kurkattiin mikroskooppiin pissanäytteen sielunelämää katsomaan. Samoin kun sentrifugoitiin osa näytteestä.

Tuloksena löytyi ylläri ylläri jylläävä pissatulehdus. Siihen saatiin antibiootit ja antibioottipistos. Pissan pH oli myös normaali eikä se sisältänyt kiteitä tai mitään sinne suuntaan viittavaa. Piikillä laitettiin myös virtsarakkoa suojaava ruiske. Antibioottien lisäksi saatiin myös virtsarakon toimintaa suojaavia kapseleita 10 pv kuuri.

Ilmoitin jo aikaisemmin eläinlääkärille että voitaisiin Lululta ottaa rauhoituksen yhteydessä verikoe. Ajattelin aikaa varatessani että Lulu täytyy ehdottomasti rauhoittaa, sähikäiseltä kun ei herällä ollessaan pissanäytettä saa. No aamuisen pissavarkaus episodin aikana sain kuitenkin näytteen. Päädyttiin kuitenkin ottamaan se verikoe ja siinäkin pienen testauksen jälkeen todettiin että otetaan se rauhoituksessa. Verikokeen jälkeen kurkisteltiin ultralla  hiukan miltä virtsarakko näyttää, mutta sieltä ei löytynyt mitään poikkeavaa.

Lulu pääsi tunnin toimenpiteiden jälkeen unisena kotiin sillä eläinlääkäri ei suositellut herätyspiikin laittamista. Kotosalla Lulu sitten nukkui koko aamupäivän ja kuuleman mukaan pitkälle iltaa. Itse jouduin lähtemään töihin, mutta naapuri kävi katsomassa toipilasta ja antoi sille ensimmäisen kerran ruokaa siinä vaiheessa kun ruusunen oli kunnolla herännyt.

Kun tulin illalla kotiin oli vastassa jo pirtsakka tiikeri jolla oli iso nälkä.

Tänään sitten soitin eläinlääkärille verikokeiden tuloksesta. Yllätys oli melkoinen kun löydettiin ureapitoisuuden kohonnut arvo. Urea on se joka kertoo munuaisten toiminnasta. Normaaliyläraja arvolle on 10,7 ja Lululla ko. arvo oli 12,8.  Lulun pissaoireilut voivat siis ainakin osittain johtua myös alkavien munuaisvaivojen oireilulta.

Tarkoituksena on nyt aloittaa Renalzin nimisen valmisteen käyttö Lulun ruokavaliossa. Tämä valmiste keventää munuaisten taakkaa fosforipitoisen ruokavalion sitojana. Luluhan syö paljon lihaa joka sisältää fosforia. Toinen vaihtoehto olisi siirtyä munuiassairaan ylläpitoruokinnalle kuivaruoat ja märkäruoat, mutta vaarana siinä olisi virtsakiteiden muodostuminen sillä ruoat nostavat pissan pH:ta ja  Lululla on selvästi taipumusta myös pissavaivoihin.

Jatkossa Lulun elämään kuuluu myös verinäyte kontrollit jotta nähdään jatkossakin mitä munuaisille kuuluu. Fakta kun valitettavasti on, että jo tulleita vaurioita ei voida parantaa vaan voidaan vain helpottaa toimivien munuaisten taakkaa.

Tästä tuli nyt aika vakava postaus, mutta vakava on asiakin. Lulu on 5-vuotias maatiaiskissa ja oireissa ei ollut mitään viittaavaa siihen että sen munuaisten toiminta olisi heikentynyt. Kannattaa siis miettiä olisiko aiheellista viedä oma (ikääntyvä ei välttämättä vanha) lemmikki verikokeeseen tai ottaa se esim. rokotusten yhteydessä.

6 thoughts on “Terveysjuttuja

  1. Olipas siinä huono uutinen – ilmeisesti tulee kuitenkin vaikuttamaan Lulun syömisiin loppuelämän ja joutuu seurailemaan munuaisten toimintaa jatkuvasti? :/ En tiedä pissa- enkä munuaisvaivoista paljon mitään, mutta kuulostaa että teidän kohdalla vaiva huomattiin hyvin aikaisessa vaiheessa, mikä on tietty hyvä juttu :) Ei pääse pahenemaan ensin piilossa.

  2. Näin se menee.
    Multa (Harmaalta siis) on jo kahdesti varastettu aamupissi, niin että tiiän kyllä miten äimistyttävää se voi olla. Luulen, että se oli toi ihminen, se on muutenkin outo.
    Mulla taas (Mustalla siis) on kans tota mjunuaisongelmatiikkaa, mutta meil menee aika hyvin kun muistaisin aina vaan syödä omii ruokii ja malttais olla pöllimättä Harmaan kupilta. Ja aamulääkkeet tietty, joo ne.
    Kyl te pärjäätte kun homman saa haltuun ja tasapainoon ja silleen.

  3. Voi harmi, kun munuisongelmia on niin monilla ja nyt teilläkin. Onneksi ilmeisesti kuitenkin tilanne huomattiin nyt melko aikaisessa vaiheessa ja ruokavalio varmasti auttaa, vaikkei jo tulleita vaurioita parantaisikaan. Kohonnut urea-arvo voi muuten viitata myös maksavikaan ja kreatiiniarvo kuvastaa yleensä parhaiten munuaisten tilaa. Mutta eiköhän nämä kaikki ole teillä nyt tarkkailussa, joten jotain hyvää ehkä tuossa muuten niin kurjassa pissatulehduksessakin. Rapsutuksia Lululle ja pikaista toipumista pissavaivoista!

  4. Maksa-arvo oli eläinlääkärin mukaan normaali joten munuaisissa on tällä tietoa vika. Tarkoitus olisi mennä verikontrolliin myöhemmin tänä vuonna kun saadaan ruokintaan uusi rytmi ja pissatulehdus pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>