Karvalapset-blogissa on julkaistu 25-asiaa kattava sarja ihanaisten kissojen maailmasta. Tällä kertaa oma trioni aloittaa samanlaisen projektin.
Itseoikeutettuna aloittajana on tietysti Lulu. 
- Pidän rusinoista ja pähkinöistä
- Jostain syystä hiekkalaatikkokäyttäytymiseni on jatkuvan tarkkailun alla. Homeopaattitätiä ollaan käyty katsomassa kaksi kertaa.
- Ulkoilu on ihan paras harrastus. Sitä ei koskaan voi tehdä liikaa. Sadekaan ei oikeastaan tätä harrastusta haittaa.
- Olen vakuuttunut siitä, että verhojen sulkemisen jälkeen ulkona tapahtuu aina jotain katsomisen arvoista. Siksi kurkistelen ulos heti kun verhot suljetaan.
- Minusta ihmisten saunakäyttäyminen on viihdyttävää. Löylyihin antaa oman säväyksen kiukaalla käristyvät kissankarvat.
- Allaskaapissa on jotakin joka vetää minua vastustamattomasti puoleensa. Kurkistelen sinne vähintään kerran päivässä.
- Allaskaapin lisäksi myös keittiön muissa alakaapeissa viihdyttävää vierailla. Tilaisuuden tullen hyppään myös keittiön yläkaappiin jossa säilytetään pussiruoat. Joskus viiltelen vielä ne pussit ihan omaksi viihdykkeeksi…Ja sitten se kaappi tuoksuu aina tosi hyvältä.
- Minusta on inhottavaa, että raksut laitetaan lasipurkkiin josta niitä voi katsoa, mutta ei koskea ja syödä. Ja muutenkin raksuja saa vain erityisen kilttienä päivänä. Vaikka olenkin mielestäni kiltti ihan joka päivä!
- Minusta vieressä yöuniaan nukkuvan emännän tulisi rapsuttaa ihan koko ajan tiikeriä masusta. Se on oikeus ja kohtuus kun saa nukkua vieressäni.
- Emännän vartalovoiteet ovat oikein hyvänmakuisia. Ei kai niihin muuten laitettaisi kaakaovoita tai pähkinäöljyä?
- Kuka pöljä keksi, että asunnossa pitää imuroida? On epäreilua ajaa talon valtiatar saunaan silloin kun se ei ole lämmin.
- Miksi asuntoon tuodaan kukkia jos niitä ei saa syödä?
- Miten saisin Lotan tajuamaan, että paperinarut ovat minun yksityisomaisuutta?
- Tyytymätön sähinäni on legenda omassa sarjassaan. Kaikki minut tavanneet tunnistavat sen.
- Kaikki minut tavanneet tosin ovat huomanneet myös sen, että minulla on valloittava persoona ja halutessani saan ihan kenet tahansa raidallisen tassuni alle.
- Olen vakuuttunut siitä, että eläinlääkärit ovat jotenkin epäilyttäviä tyyppejä. Tunnistan varmasti eläinlääkärin ihmisjoukosta ja irvistän sille, sekä sähisen että kynsin ihan varmuuden vuoksi.
- Kissanmallas, kissanminttu ja kissanpäivät ovat kaikki mainioita ja herkullisia asioita.
- Olen vähän huono osoittamaan helliä tunteitani Leaa ja Lottaa kohtaan, aina silloin tällöin kuitenkin muistan, pesusta kaikki kissat tykkäävät. Silloin pesen kaverin pään oikein huolellisesti.
- Ainoa herkku joka on läpipaino pakkauksessa on yllättävää kyllä, matolääke. Muovipurkki-herkku on multicat- tai pirskattinakin tunnettu vitamiini.
- Viihdyn mainiosti pohjoisen reissuillla. Siellä on iso talo jossa on kaikenlaista tutkittavaa. Iso talo on kuitenkin kurja silloin kun ihmiset lähtevät jonnekin. Siispä etsin aina silloin josko olisi joku tyyppi jonka viereen voisin käpertyä.
- Salainen omituisuuteni on koirien tassuhien haistelu.
- On huvittavaa kun Lea tai Lotta hölmöilee, mutta suorastaan nyöryyttävää jos joku nauraa minun sattumuksille.
- Suljetun oven takana on aina jotain mielenkiintoista.
- Jos haluan olla ihmiselle hellä nuolen sen kulmakarvoja tai puraisen varovasti nenästä.
- Olen tyytyväinen itseeni ja se näkyy.
Kylläpä sullakin oli hyviä paljastuksia! Meillä ihan karvat pörhisty ja sydän alkoi läpättää: jossain on KISSA, joka haistelee KOIRIEN tassuja. Sitä ei ymmärretä, mutta ehkä Sinä olet maailman rohkein kissa. Mm. se, että suljetun oven takana on aina jotain mielenkiintoista, me taas ymmärrettiin todella hyvin. Itse asiasta meistä toinen meinasi tänään jäädä koko päiväksi taas vessaan jumiin, kun suljettu, jännittävä ovi oli avautunut hetkeksi…