Ruuhkat eivät ole meidän juttu
kesäkuu 21st 2009 Posted at L-L kirjoittaa, Tytöt
0 Comments
Tänään uutisissa on mainostettu hurjia ruuhkahuippuja. Onneksi meidän ei tarvitse niistä kärsiä. Lähdetiin nimittäin kotimatkalle jo eilen puolen päivän aikaan. Ajeltiin kaikessa rauhassa (ja ajoittain kissan maukunalla säestettäessä) nelostien kautta kotiin. Ilma oli pohjoisesta lähdettä aurinkoinen ja kuulas ja Jyväskylän seudulla vesisade sai meidät kiinni.
Muuten matka meni mukavasti vaikka Lea ja Lotta olivatkin hiukan tyytymättömiä kaksionsa sisustukseen. Lulu hengaili rauhallisesti omassa yksiössään, välillä kuitenkin maukaisi olevansa edelleen mukana. Emäntä juoruili pitkiä aikoja puhelimessa (hands free’ssa tottakai). Tällä kertaa Lulu oli suopeana ja antoi minun juoruilla sillä usein Lulu alkaa puhelun aikana maukua tyytymättömästi, laulaa sen sijaan saan niin lujaa kuin keuhkoista lähtee ja niin nuotinvierestä kuin vain tuntuu. Kotosalla ääneen laulaminen on muuten kielletty
Silloin Lulussa herää musiikkikriitikko.
Oltiin kotona noin puoli yhdeksän aikaan illalla joten matkaa taitettiin reipas 8 h, menomatkaan meni 7,5 h mutta näin juhannuksen kunniaksi me välillä vähän löysäiltiin ja ajettiin kiltisti asuntovaunujen takana (kun emäntä puheli puhelmissa)…. Oli mukava ajella kun joka puolella on vihreää ja juhannuksen bonuksena Suomen liput olivat monella talolla komeasti salossa. Mollaan suomalaisia, totisesti
Kotosalla satoi kovasti vettä, mutta pikkusade ei juurikaan haittaa. Lea maukui kun päästiin kotiin ja laskin sen ja Lotan boksin hetkeksi maahan vesisateeseen. Sisälle päästyämme ja ensijumpat otettuaan Lea oli kuitenkin valmis lähtemään ulos valjastelemaan. Vesisade ei sitä aktiviteettia olisi haitannut lainkaan
Nyt ollaan nukuttu porukalla omassa sängyssä (pohjoisessa oleva 80 cm sänky tuntui oleva kovin kapea kun kolme kissaa nukkuu siinä poikittain…) kunnon “ravitsevat” yöunet ja arki kotosalla voi taas alkaa.
Tässä kuitenkin kuva vielä pohjoisesta Leasta ja Lotasta, tytöt nukkuivat vierekkäin ja odottivat koska minäkin laitan nukkumaan

Tässä vielä kuva siitä kun Lotta haluaa nopeuttaa nukkumaan menoa. Ja kuten kuvasta näkyy tähän aikaan vuodesta pohjoisessa on valoisaa

You can leave a response, or trackback from your own site.

