Komeron löytöjä
kesäkuu 18th 2009 Posted at Tytöt
0 Comments
Siivous vanhan maalaistalon komerossa jatkuu. Viimein pääsimme peräseinälle ja sieltä löytönä oli mm. vuoden 1965 lehtiä. Toinen kissoille paljon mieluisampi löytö oli paperipussissa. Meillä oli vielä 80-luvun puoli välissä kettuja. Hiukan kauempaa oli kuitenkin turkispalat ketun nahkasta josta oli aikaisemmin tehty hattu. Nyt tämä löytö, jossa oli mm. kaksi ketun käpälää riemastuttaa tyttöjä.
Itse muistan kettuajasta vain välähdyksiä, mutta minulla oli oma nimikko nimeltään Ketu Kettu
Tämä kettu oli niin kiltti, että se antoi rapsuttaa ja tervehti aina minua kettumaisella määkimisellä kun menin sitä katsomaan. Ketu kuoli nukkuessaan koirahäkin takana olleessa häkissään. Se haudattiin samoille paikoille minne meidän perheen edesmenneet koiratkin ovat haudattu.
Tässä kuitenkin muutama kuva kissoista ja ketun käpälästä. Myöhemmin lisään videon jossa Lotta leikki todella touhukkaasti.
Lulu haisteli aluksi korvat epäluuloisesti luimussa, mutta intoitui myöhemmin leikkimään.

Lea tutkaili ja haisteli tarkasti


Lottakin malttoi sekunnin tuijottaa kameraan kun heiluttelin nenän edess ko. käpälää.

You can leave a response, or trackback from your own site.

