Eilen oli uuvuttama rupeama koko L³+² porukalle. Lastasin nimittäin arjen autoon ja matkattiin pohjoiseen kesäloman viettoon. Matkaa kertyi 700 km ja ajotunteja ilman taukoja 7½ h, täysi työpäivä siis. Matkalaiset olivat taas tutusti bokseihin jaettuina: Lulu yksiössä ja Lea & Lotta omassa kaksiossaan.
Annoin poikkeuksellisesti hiukan ruokaa ennen lähtöä n. klo 8:00 tienpäälle lähdettiin klo 9.30. Pysähdyin ensimmäisen kerran Pihtiputaalla Kultakeramiikan tehtaanmyymälässä (kissoille ostin ruokakupit 2 € kpl…). Samalla vilkaisin tyttöjen kuulumiset ihan nenätysten.
Yllätys olikin melkoinen kun Lulun boksista löytyi tuoksahtava läjä ja todella nolo tiikeri. Kurvasin samantien läheiselle huoltoasemalle putsaus puuhiin. Lulu pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa eläessään huoltoaseman naistenvessaan. Mamma Tiikeri mutisi tyytymättömästi mutta antoi putsata peppunsa ja boksinsa. Bonuksena boksin perältä löytyi vielä oksutkin. Joten ehdottomasti tulevaisuudessa jatketaan ei ruokaa ennen matkaa-linjaa. Mitä ihmettä oikein ajattelinkaan ruokkiessani kissat ennen matkaa…?
Siivoustauon jälkeen matka jatkui kaikessa rauhassa perille saakka. Perillä Lulu jatkoi perinnettä myös mulle möksöttämisestä. Lulu tykkää olla vanhempieni luona, mutta murjottaa mulle aina ensimmäisenä iltana. Silloin siihen ei saa koskea ilman sähinää ja olen kuin ilmaa jos yritän Lulua puhutella. Muut se kyllä käy tervehtimässä ja oikein suopealle tuulelle osuessaan myös rapsuteltavana. Toisena päivänä päästään sitten normaaliin vierailurytmiin, jossa minäkin olen olemassa.
Nyt olemme pohjoisessa ainoina vierailevina tähtinä joten talouden kissaluku on tällä hetkellä kolme maatiaista ja yksi kuikelo
Lotta on porhaltanut koko eilisen illan ja tämän päivän touhukkaasti koko talon mitalla. Se innostaa välillä Lulunkin juoksukilpailuun niin että pirtin parret vain rapisee. Lea on perusrauhallinen itsensä joka zoomailee pihalla lentäviä pääskysiä ja nukkuu kaikessa rauhassa päikkäreitään. Tänään olikin varsinaiset yhteispäikkärit; Lulu nukkui mulla kainalossa, Lea kyljen päällä ja Lotta jaloissa. Oli turvallista ja lämmintä täytyy sanoa, yhtään ei haitannut vähän kolea ilma ja vesisade.
Huomiseksi tähän maan kolkkaan on luvattu kuuroista vesisadetta. Ajattelin pyöräyttää bravuuri raparperimarjapiirakkani päiväpuhteina. Tytöt varmaankin jatkavat omia perusvierailu kuvioitaan. Runsaasti ulostuijottelua, juoksuharjoituksia ja rauhallisia päikkäreitä.
“Tänään ei olla valokuvauksellisia, mollaan lomalla”

Hihii, kuvauslakko! Nauttikaahan lomasta ja reissusta, hienosti näyttää kolmikko viihtyvän
Tavallaan todella ihana tuo vika kuva – ei aina tarvii kuvata päätä =) Ihanaa lomaa ja maistuvia piirakkahetkiä!