Eilen oli kesäkuun ensimmäinen päivä. Syntymäpäivä rintamalla se tarkoittaa Lulu tytön synttäreitä. Tällä kertaa mittariin rapsahti 5 vuotta. Olin koko eilisen päivän poissa koneelta ja kotoakin joten isompia juhlia ei Lulu tällä kertaa saanut.
Kertoilen nyt muuten Lulu kuulumisia pitkästä aikaa. Meillä viime aikoina on Lulun vessakäyttäytyminen aiheuttanut hiukan harmaita hiuksia. Lulu on jotain syystä tykännyt, että makuuhuoneessa oleva lattia on ihan käypä pissapaikka ja matto sen päällä on vain plussaa. Koska vessaongelmaan ei ole löytynyt mitään vastausta tulehduksissa eikä likaisessa vessapaikassa ja ongelma ei ole jatkuva lähdettiin me reilu viikko sitten Lulun kanssa homeopaatin juttusille.
Sieltä löytyi kukkatippa Lulun päätä selvittämään ja toistaiseksi tulokset ovat lupaavia. Ollaan nyt oltu viikko tippakuurilla jossa kolmasti päivässä on ruiskutroppi jossa on 4-5 tippaa suoraan suuhun muoviruiskulla annosteltuna. Lulu kestää tämän pienen epämukavuuden kuin aikuinen kissa
Nyt tippahoidon kannustamana ollaan aloiteltu ulkoiluakin uudelleen ja elämä näyttää Lulun silmissä taas tosi kivalta. Äsken juuri yhytin koko tyttöporukan eteisestä kurkistelemassa minua joten buumi on levinnyt koko tyttöjengiin. Lottakin kävi ulkona sunnuntaina ensimmäistä kertaa. Varsinkin Lululle ulkoilut ovat tärkeitä juttuja eikä se laita pahakseen pientä hengailua pihalla olevassa häkissäkään. Siellä kun on makeasti pitkää ruohoa jolla hammasvälejä saa kätevästi putsattua.
Elämä rullailee kivasti eteenpäin; Lulu täytti 5 vuotta, emännällä on kesäloma ja seuraavaksi isommat juhlat ovatkin Lotan 1-vuotissynttärit. Sitä ennen kuitenkin laitetaan hiukan omaa olohuonetta uusiksi ja apulaisia on monta kun tyhjennetään vanhaa lipastoa huiskaleluista ja paperinaruista, Lea testaa nyt jo että uuden lipaston päällä on hyvä nukkua päikkärit.
Kesäterveisiä meidän porukalta!

Onnea onnea Lululle 5wee!

Onneksi saitte avun pissaongelmiin ja mammakin voi nauttia kesälomasta huolettomammin
Ihanat säätkin sattui kohilleen, toivotaan ettei ihan kamalasti pääse viilenemään
Onittelut Lululle.
Lulu on kuin meidän Petterin kaksoisolento, ilmankos on niin suloisen näköinen:)
Kiitos L-L osanotosta.
Tirri oli sellainen linssilude, sitä sai kuvata kuinka halusi ja se oli aina valmis kameran eteen.
Onnea Lululle syntymäpäivän kunniaksi ja kiva että vessaongelmatkin ratkeavat.
Onnea!
Sähän sillon lähetit meille semmosia sulkia? Olisko sulla sinisiä olemassa? Tai mistä niistä saa? Tarvisi yhteen neulegraffittiin.
Mulla ei ole enää niitä sulkia, mutta muistaakseni ostin niitä Tiimarista. Oli sellainen usean värin sekoitus.
Voi voi, ihan mennyt ohi Lulu-neidon synttärit. Myöhästyneet mutta sitäkin suuremmat synttärionnittelut kauniille ja ihastuttavalle Lululle! <3
Ja tosi kiva että homeopaateista on ollut apua Lulun pissailuun.