Jokaisella kissanomistajalla tuntuu olevan suosikkiväri jota ei vaihdeta. Mikä on sinun mielestäsi kaunein kissanturkin väri ja miksi?
Onko sinulla tällä hetkellä lemmikkinä tämä kissamainen kaunotar/komistus vai haaveiletko vasta siitä täydellisestä väristä? Pidätkö kuviottomasta vai kuviollisesta kissasta?

Jo tammikuussa otetut kuvat ovat hautautuneet kuvakansion kätköihin, mutta nyt ne ovat sieltä taas löydetty.
Lotta on hoksannut taloudessa monia sellaisia juttuja jotka Lulua ja Leaa eivät kiinnosta. Yksi sellainen on valitettavan vähälle käytölle jäänyt tuubi. Osittain syynä on varmaankin se, ettei pienessä asunnossa ole juurikaan lattiapinta-alaa paljon tilaa vievää tuubia avonaisena säilyttää, toinen syy taas on, että aikaisemmin tuubi osoitettiin olevan niin epäkiinnostava paikka, ettei sitä kerta kaikkiaan tarvitse pitää näkösällä. Tässä taas yksi todiste, siitä että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä mikä kissojen mielestä on mielenkiintoista, näin siis ajattelevat ainakin Lulu ja Lea.
Lotta on toista mieltä. Onneksi.
Niska tuubiduu

Nenä tuubiduu

Kurkistus tuubiduu

Samalla tuubiduut aloittavat uuden kategoriaan. AbyHhym sarjaan tulevat jutut jotka Lotta on keksinyt kaikessa hurmaavassa ja hullussa viisaudessaan. Taattua kohellusta, testausta ja abyelämää parhaimmillaan.
Viime sunnuntaina käytin Isoja tyttöjä pihalla. Lean kuvat laitoin jo näkösälle. Tässä ovat Lulun kuvat ja ihan ensimmäinen kontakti lumeen.
Ensiksi piti kuitenkin kieriä hartaasti terassilaatalla. Hihna meni ihan punheelle ulkoilun riemussa.

Ihan ensikosketus lumikinokseen.

…Tassuissa tuntuu kylmältä.

Ja piha oli postilaatikoiden vierestä niin liukas, että oli ihan pakko hakea jo sula paikka tassujen alle. Inhottava vain että tassut rapaantuivat.

Ja tämän reissun seurauksena eteisessä on ollut koko viikon vaativasti maukuva tiikeri…
Mikään ei voita sitä säikähdys paniikkia kun heräät yöllä järkyttävään lasin helinään. Lotta järjesti mulle viime yönä 3:30 sellaisen paniikkiherätyksen.
Lulu ja Lea nukkuivat vieressäni ja rynnistäessäni katsomaan tilannetta jäi Lotta neiti verekseltään kiinni. Ei ollut kiva tapa herätä. Yleissilmäyksen nähtyäni laitoin Lotan vessaan ja Lulun ja Lean makuuhuoneeseen ovien taakse.
Tämän jälkeen menin Lotan luokse ja kävin vähän hämmästyneen ja yksin jäännistä närkästyneen tytön läpi sydän läpättäen. Lotta oli vahingoittumaton. Selvittiin säikähdysellä ja vain omistajan +200 verenpaineella ja pulssilla.
Lotta oli nimmittäin särkenyt olohuoneen lattialle ja matolle ison maljakon.
RIP kiva maljakko.

Särkyessään samanmainen maljakko oli siis saanut aikaan helinä räiskiksen johon olin herännyt. Kunnon pommituksen lisäksi maljakon palaset olivat levinneet ympäri lattiaa ja siivoaminen ennen aamua oli pakollista. Siinä siis lasiruutuja kokoamaan klo 3:30.
Pääsin viimein nukkumaan lähempänä puoli viittä ja silloin lattia oli sellaisessa kunnossa että uskalsin jättää sen aamuun, kuitenkin ehdottomasti niin että imuroin heti herätessäni vielä. Naapurisovun nimessä en kaivanut imuria heti yöllä kätköistäni, vaikka naapurikin varmaan kuuli maljakon särkyvän.
Tänä aamuna sitten heräsin 9:30 ovikellon soittoon kun Zooplussalta tuli kotiin ruokatilaus. Järjestelin sen näkösälle kuvausta varten ennen kaappiin laittoa, heti imuroinnin jälkeen.
Tästä lähdetään mm. Feline Portaa, Scheririä ja Animondaa sekä Salmopet öljyä.

Näillä lähdetään, kissojen ruokakupeilla (eikä tässä ole edes kaikki kun emäntä on niin astiafriikki):

Lellu tyttönen viettää tänään 4-vuotis synttäreitään. Kävästiin näin Lean synttäreiden kunniaksi ensimmäistä kertaa sitten syksyn pihalla. Kovasti siellä tuoksui keväältä.
Lea aloittaa ulkoilun aina varovasti makoilleen ja kierien terassilaatalla.

Ja minä tyttö nappailin kuvia.

Kanervissakin oli kevään tuoksu ja nenällekin irtosi pikkuisia kukkia.

Lotta tahtoi välttämättä Lean ruusukuvaan. Lotta ei käynyt tänään vielä ulkona sillä sille ei ole vielä sutjakalle tytölle sopivia valjaita. Laitan Lulun kuvia joskus myöhemmin näkösälle. Tällä kertaa nimittäin Lulusta ei saanut naamakuvaa ulkona.

Pinkkinenun sijasta Ruusunenä

Lopuksi vielä kuva Lea vauvasta. Tästä lähti kasvu Isoksi Tytöksi.

Lisäilen tämän otsikon alle ajoittain itse seuraamiani blogeja tai linkkejä netin ihmeellisestä maailmasta. Ensimmäisen L³ suosittelee merkintä on blogille
Kissanhäntä kainalossa - Kissojen katastofiyhdistyksen ensikodin kuulumisia

-
Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
-
Kirjoita säännöt blogiisi.
-
Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
-
Haasta kuusi henkilöä postauksen lopussa ja linkitä heidät.
-
Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
-
Ilmoita haastajallesi kun olet vastannut haasteeseen.
Lulun ja Lean paljastuksia olen muutamaan kertaan jo kirjoitellutkin niin tällä kertaa vastaajana toimiikin pelkästään Lotta.
I) Lotta vaatii ja osaa nauttia hellyydestä aivan uskomattomalla päättäväisyydellä. Pusuttelut, halittelut ja tassuttelut ovat käyneet tutuiksi.
II) Suunnilleen pahinta mitä Lotta tietää on jäädä yksin toiseen huoneeseen oven taakse. Edes imuri ei saa niin paljon vastalauseita ja avutonta maukumista aikaan.
III) Lotan myötä myös isommat tytöt ovat huomanneet, että päivä piristyy kummasti vauhdikkaiden leikkien seurauksena.
IV) Lotta on varsin dominoiva lelujen suhteen. Jokainen potentiaalinen tuntuu olevan juuri sen lelu. Tämä aiheuttaa välillä vähän närää Lulun ja Lean kanssa sillä niillä on taas tarkasti omat suosikki lelut.
V) Lotta on varhaisteriloitu pentu. Tämä tarkoittaa sitä, että se on steriloitu kasvattajan kodissa ja minulle tulleessaan 16. viikon iässä Lotta oli jo täysin parantunut terve ja iloinen pentu. Lotalle ei tule koskaan olemaan kiimaa tai omia pentuja. Tämä oli minulle kissan omistajana tärkeä valinta jota en ole katunut.
VI) Taistelupari siniset ottaa usein mittaa toisistaan ja omalla tavallaan voisin jopa sanoa, että Lotan suosikki kaveri on yllättäen Lulu. Vaikka Leakin saa pussailuja osakseen aina kun tahtoo.
Lotta faktojen jälkeen pitäisi haastaa 6 blogia mukaan. Minä haastankin poikkeuksellisesti, yhdellä tassun iskulla kolme kissaa Wallun, Kisun ja Pandan sekä Lotan sikkot Hetan ja Hilman ja kuudentena kissana vielä Suloisen Nemo Harmaatassun osallistumaan.

Lea on viimein sisästänyt, että kuppiin laitettu kokonaisena jauhettu broilerin siipi on tarkoittettu kissojen ravinnoksi. Hienoa että neiti syö luista lihaa! Jotta elämä ei kuitenkaan kävisi ruokinnan kanssa tylsäksi tilasin eilen Zooplussalta taas ison paketin ruokaa ja öljylisän turkinhoitoa vauhdittamaan.

Samaisesta tytöstä lähtee edelleen tupottain karvaa joten Furminaattori ja perinteiset kammat ovat meillä ahkerassa käytössä.
Lulu ei ole perinteinen shoppailu apulainen. Se ei juokse kanssani uskollisesti liikkeestä toiseen ja juoruile kanssani kahvilassa.
Lulu kuitenkin rakastaa shoppailua. Tässä kerron kuinka. Perinteisesti kosmetiikka firmoissa ostokset pakataan paperikasseihin joissa on punokselliset paperinaru kahvat. Näitä pakkauksia myydään toki useissa eri väreissä ja joskus kassin paperi on muovitettu kosteuden suojaksi ja ulkonäöllisten seikkojen vuoksi.
Lulu ei juurikaan piittaa paperikassin sisällöstä, nuuhkaisee sitä ehkä uteliaasti. Sisältöä ehdottomasti kiinnostavampaa on paperikassien kahvat. Siksi meillä shoppailun jälkeiseen rutiiniin kuuluu sakset. Saksillä äkkiä kahvat irti ja leikkimään. Mikään ei ole parempaa kuin rahiseva paperinaru. Tämä lelu löytyi kerran ihan sattumalta. Lea kun on taas kassikissa ja änkeää itsensä niistä jokaiseen. Kerran neiti oli laittanut päänsä läpi kassin kahvasta ja panikoi ympäri asuntoa kassin tullessa juoksulenkille mukaan.
Sen kanssa voi sukellella viltin alle

Sitä voi taputella monella tassulla

Ja pitää hellästi

Ihan parhautta.
Valitettavasti shopping assistant pääsee harvoin leikkimään sillä nykyään paperinarukassit tuntuvat olevan kiven alla. Shoppailija nousee barrikadeille ja vaatii paperikasseja rumien muovikassien sijaan.
Siispä pyydänkin apua kanssa bloggailijoilta; Löytyykö Lululle maailman parhainta lelua teidän kaapista? Samalla voisitte kertoa millaisia arjen parhainpia leluja teidän kissanne ovat keksineet?
Leastakin on Tiian tekemä digimaalaus.

Sain kuvat png. muodossa isoina kuvina joten voin viedä ne kuvausliikkeeseen ja tehettää kuvat tauluiksi A3 kokoon saakka.
Lotan maalauksen kanssa odotetaan että tyttö on täysikasvuinen. Sitten Lottakin saa oman maalauksen.