Lulu, Lea ja Lotta

Meillä oli huolen täyttämä joulu tänä vuonna. Se, että päästiin viimein perille taksikyytin avulla lauantaina oli vasta alkua.

Olin aluksi jännännyt kuinka uudet tilanteet sujuvat kun Lotalle tulee paljon uusia asioita kerralla. Uusi, iso talo, ihmiset, kaksi koiraa ja kolme uutta kissaa. Ei mitään hirvittävää yksittäistä kriisiä sattunutkaan, mutta useita sähähdyksiä, suhahduksia ja pörröhäntiä senkin edestä. Toinen koirista on nimittäin nopea liikkeissään ja se sai Lotan hyvinkin epäluuloiseksi. Siksi sähähdykset olivat Lotan puolelta herkässä. Ja aivan kuin ketjureaktiona jos Lotta säikähti, lähinnä olevat kissat olivat solidaarisia ja sähähtivät Lotan puolesta ja osittain jopa puolustivat tassuttamalla. Koiralle joka on enemmänkin innokas ja tohelo tämä oli taas käsittämätöntä. Yksi askel lähemmäksi uutta kissaa ja kolme sähähdystä ja kaksi tuijottavaa kissan silmäparia ja pörröhäntää. Ihan epistä!

Pikku hiljaa Lotta löysi yhteistä säveltä muiden talouden kissojen kanssa. Pieniä painimatseja ja suuria kolmen kissan ralleja erilaisilla kokoonpanoilla alkoi löytyä viikon edetessä.

Kuitenkin suurin ja hälyttävin huoli oli Lulu joka lopetti syömästä. Matkustuspäivä on aina huono syöntipäivä sillä pahoinvoinnin välttämämiseksi en tapaa antaa paljoakaan ruokaa ennen matkaa. Ja usein heti perillä oleva ruokailu ei ole kovinkaan suosittu. Kissamaiseen tapaan kun kaikki asiat tulee tutkia yhdellä kertaa.

Kun tajusin että sunnuntainakin ruoka maistui huonosti, vatsa oli ripulilla ja maanantaikin ruoka maistui vain Lealle ja Lotalle. Laitoin maanantain iltana syöttövaihteen päälle ja tiistaina kun maalaislääkäri tuli katsomaan navettaan paria lehmää pyysin varustautumaan myös kissan hoitoa varten. Tiistaina Lululla ei ollut vieläkään kuumetta, mutta se oli huolestuttavan apea ja huonosti syövä. Jos Lulu antaa mitata kuumeen ilmaan vastaan panemista on jo todella hätä!! Eläinlääkäri antoi aatonaattona Lululle ruiskeen joka on toisaalta ruokahalua kiihdyttävä, mutta myös rauhoittava. Ruokalahalu vaikutus jota toivottiin jäi laihanlaiseksi vaikka Lulu sen vaikutuksen ainaka vähän saatiinkin syömään. Rauhoittava vaikutus taas sai aikaan sen, että tytöltä menivät jalat alta. Hoiperteleva tyttönen käveli kuin unessa ympäri taloa. Apteekista saatiin Attapektin tabletteja ja Nutri-plussaa ensi hätään ja niillä eväillä aattoa kohti.

Jouluaatto iltapäivällä Lulu oli niin huonossa kunnossa, että Nutri-plussasta ja Attapectista huolimatta aloitettiin myös varmuuden vuoksi saatu antibioottikuuri. Jouluyönä tiikeri oli niin väsynyt että makasi sylissäni kuin vauva vastaanpanematta kuumeen mittauksessa. Antibiootit ja ruiskulla antamani vesi pysyivät kuitenkin sisällä ja vähän ehkä piristivätkin.

Joulupäivän iltana antibioottikuuri alkoi pikku hiljaa vaikuttaa ja neiti vaikutti olevan aidosti nälkäinen ensimmäistä kertaa moneen päivään. Olin enemmän tai vähemmän pakkosyöttänyt neitiä maanantaista saakka.

Antibioottikuuri jatkui koko joulun ajan ja pikku hiljaa toipilaassa alkoi löytyä uudelleen tiikerin merkkejä. Ruoka maistui aina paremmin ja Lulu jaksoi myös mennä sinne missä ihmiset ja muut kissat on. Myös isän “rajunhellä” rapsutus oli myös tervetullutta.

Sunnuntaina etelään päin lähdettäessä mukaan lähti antibioottikuurilla edelleen oleva, tyytymättömästi tabletin antoa vastaanpaneva tyttö.

Kotimatkalle lähti kolme kissa ja kaksi sisarrusta koiran jäädessä vielä viettämään uutta vuotta pohjoiseen. Matka kävi laina-autolla sillä joulunpyhien vuoksi hajonnutta autoa ei saatu ajoissa kuntoon. Eilen tuli tieto, että minulla on toimiva auto; Pellossa. Saan sen kotiin tammikuun aikana.

Sunnuntaina kotiuduttiin riuduttavan 10 h matkanteon jälkeen ilta viideltä. Pienten päikkäreiden jälkeen heräsin kotona ruokkimaan kissoja ja tajusin että Lean silmä on jostain hyvin ärtynyt ja kyynelnestettä vuotava. (Oletettavasti auton kuiva tuuletus ilma on tähän syypää)

Maanantaina sitten varasin myös Lealle eläinlääkäri ajan ja siskoni käytti Leaa töissä ollessani eläinlääkärillä. Silmässä ei ollut mitään haavaumia eikä värjäyksessä löytynyt myöskään naarmuja tai muuta vikaa. Lea sai silmätipat 10 päiväksi ensin kolmesti päivässä otettavaksi ja jos parantuminen alkaa niin torstaina jatketaan 2 tipalla/vrk.

Nyt tiistaina siis on Lulun viikon antibioottikuuri lopuillaan ja Lean silmän sidekalvon tulehduksen hoito alkutaipaleella. Keskiviikkona saadaan soittamalla lisää auttavaa troppia Lealle jos parantuminen näyttää hitaalta.

Kuluneella viikolla on tapahtunut aika paljonkin kissojen kannalta ikävää joten ei ole aina kissojen omistajan elämä ruusuillta tanssimista. Huoli on kova siltikin vaikka lääkkeet kissojen hoitoon on, sillä mulla ei ole tällä hetkellä käytössä autoa jos tulee eläinlääkärin apua tarvitseva hätä.

Onko muilla tuntunut joskus huolet kissojen kanssa kasaantuvan kaikki samaan aikaan?