Sikkot bloggaa

En tiedä ovatko lukijat huomanneet aina siskot sanaan liittyvää “kirjoitusvirhettä”. Kerrottakoon, että se ei ole kirjoitusvirhe vaan yli 15 vuotta vanha hellittelynimi jonka isosikkoni J kehitteli. Me pikkusikkot joita on kaksi olemme jatkaneet samalla periaattella näihin päiviin asti. Meillä on sikkoja ei siskoja <3

Nyt Lotan sikkoihin; Emiko eli Heta ja Egao eli Hilma bloggaavat myös. Käykää tutustumassa nätteihin tyttöihin.

Heta ja Hilma

Lauantai söpöilyä

Muutama kuva Lean ja Lotan unihetkestä.

Pitkään kaapissa piilossa ollut kissanpesä on nyt osoittautunut varsinaiseksi hitiksi. Niin Lulu kuin Leakin nukkuvat siellä mielellään. Ja Lotta kömpii pesään yhtä iloisesti isosikkon viereen nukkumaan. Niin Lulu kuin Leakin saavat uniseuraa samantien.

Työpäivä

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni Lotan kotiin tulon jälkeen. Olin jo alkuviikosta “harjoitellut” kissojen keskenään jättämistä lähtemällä kauppareissuille, vaikka aina asiaa ei niin hirveästi ollutkaan. Aluksi olin poissa vain pari tuntia, seuraavana päivänä oli neljän tunnin reissu. Tänään oli sitten ensimmäinen varsinainen työpäivä joka vuoronvaihdon juttutuokion vuoksi venyi puolituntia “yliaikaiseksi”. Olin poissa 9 h yhtä kyytiä.

Kuitenkin näin yhteiseloa lauantaista saakka seuranneena jätin rauhallisin mielin tytöt keskenään. Tokihan kaikkea voi sattua kun talossa on pieni pentu, mutta niin voi yleensäkin kissojen kanssa. Kotoa lähtiessä tarkistin perinteiset vaaranpaikat: vessanpöntön kansi kiinni, päältä täytettävän pesukoneen luukku suljettu. Lieden levyt tyhjinä padoista ja kattiloista… Kaikkea sitä mitä perinteisestikin tarkistan.  Aamuruoan jälkeen ja hiekkiksen putsauksen tehtyäni omat aamun peruskuviot ja pyörällä töihin.

Kotiin iltapäivällä postin kanssa tullessani vastassa oli tuttuun tapaan Lulu, Lotta taka vasemmalla, Lean kurkistellessa makkarista sängyn päältä. Kissanenä luku oli hienosti koossa ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Mainiota!

Harmittelin, kun unohdin ottaa aamulla lihaa pakasteesta sulamaan mutta hyvin maistui myös purkkiruoka koko porukalle. Pikainen nettiselaus ja painuin päikkäreille. Siniset tytöt tulivat viereeni, Lulu toki ensimmäisenä, ja Lottakin hetken päästä. Edistystä on tapahtunut taas siinäkin suhteessa, että Lulu antaa Lotan tulla hyvinkin viereen silloin kun ollaan nukkumaan menossa, päikkäritkin kun lasketaan Lulun mielestä tärkeäksi kainalossa hellitellen ajaksi. Lotta mahtui myös hienosti mukaan <3

Oikein hyvin nukuttujen päikkäreiden jälkeen Lotta herätteli touhukkaasti ja Lea kävi myös kurkistelemassa kuinka heräilen. Yritin hetken aikaa herättyäni myös kutoa, mutta ainakin toistaiseksi harrastus on Lotan mielestä suoranaista lanka-puikko-leikkiä.

Ensimmäinen työpäivä Lotan tulon jälkeen meni tyttölässä varsin hyvin.