Peittoa ja boksi

Meilläkin herättiin tänään siihen, että Lotan ensimmäinen kissanäyttely on jo ensi lauantaina Turussa. Pesin juuri koneessa valkoisen fleecepeiton joka on tähän saakka ollut hyllyssä käyttämättömänä hakien elämänsä tarkoitusta. Nyt se löytyi: Lotan näyttelyasuste: vallan vaativa uusi ura :)

Nyt on sitten peitto pyykätty ja kuivumassa. Kuivumisen jälkeen se saa vielä “hajustua” ja meidän tapauksessa myös kissankarvottua kaikessa rauhassa perjantai-iltapäivään saakka. Silloin pakataan Lotta kuljetuskoppaan ja lähdetään Nokian kautta Turkuun.

Lulu ja Lea jäävät näyttelyriennoista kokonaan kotiin ja ainakin Lean tapauksessa uskoisin, että päätös on miellyttävä. Lellu sietää matkantekoa mutta ei siitä tykkää joten jokainen reissu Lean kanssa on vain täytyy tehdä mentaliteetillä.

Lulu ja Lea jäävät  kotitytöiksi jäävät siis kotitytöiksi joita käy hoitaja katsomassa muutamaan kertaan reissun aikana. Ja btw Lulu on kietonut hoitajan tassunsa alle ja aina hänen käydessään kylässä varmistaa tilanteen jatkumisen kaatumalla jalkoihin, katsomalla silmiin ja kehräämällä harkitun äänekkäästi. Ja häntä heiluu. Ihan koko ajan.

Lotalle näyttelytoiminta on ihan uutta ja reissaamisestakin on rajoitettuja kokemuksia kasvattajan ja sikkojen kanssa. Ajattelin ottaa myös kuljetuskopan näkösälle varastosta hyvissä ajoin. Lotta pääsee tutustumaan Lulun ja Lean pinkkiin boksiin joka toimii tästedes myös Lotan näyttelyboksina.

Toin juuri kuljetuskopan varastosta sisään lämpiämään ja Lea lähti kaikessa hiljaisuudessa pois olohuoneesta kun näki mikä tuli. Rassu. Tällä kertaa Lea ei lähde mukaan.

–Lupaavasti alkanut tutustuminen

5 thoughts on “Peittoa ja boksi

  1. Voi, onpa teillä nyt jännää :) Onkos verhot ja kaikki muut näyttelytilpehöörit jo hankittu? ;)
    Harmi kun me ei olla nyt Turkuun tulossa, mutta eiköhän me ensi vuonna jossain päin Suomea sitten törmätä :)

  2. Meillä on sovittu lainaverhot Pialta joten niillä on ollaan tämä reissu.

    Voi olla että jossain vaiheessa on sitten ihan ikiomatkin verhot. Mukaan otetaan pian tuttu fleecepeitto, hiekkis, ruokaa ja tietysti se rekisterikirjakin :)

  3. Neko ja Noonakin on Turuus lauantaina, joten siellä nähdään! :-)
    Fleece on ihanan pehmeä ja lämmin, mutta jos on pakkasta, niin sähköistää turkin. Varaa vaikka froteepyyhe matkaan kans *vink*
    Terkkuja kotiin jääville leideille, meilläkin Nami & Pate nauttivat hoitajan kanssa kodin rauhasta :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>