Nyt kun tilanne on itselläkin hyvin pian ajankohtainen olisi minulla kaikille kissanomistajille kysymys. Tämä aihe käsittelee kissan tuloa uuteen kotiin. Minulla on jo kaksi kissaa ennestään ja kolmas kissa on pitkä aikainen haave. Lea oli noin vuoden vanha kun ensimmäisen kerran mietin, että kyllähän se kolmaskin kissa menisi tässä kahden rinnalla.
Silloin ajankohta oli väärä. Asunnossa olisi kyllä ollut tilaa, mutta kulkeminen muualle olisi ollut ylivoimaisen vaikeaa. Kuljin junalla ja yhden kissaboksin kanssa pärjäsin yksinkin liikenteessä. Kaksi kissaboksia ja muut tavarat olisivat olleet jo liikaa. Nyt minulla on kyllä pienempi asunto, kaksio kuitenkin ja oma auto jolla kurvailen varsin säästeliäästi, mutta sitäkin pidempiä matkoja sitten kerrallaan.
Millainen tarina liittyy siis sinun kissan/kissojen kotiin tulemiseen. Olitko jo pitkään haaveillut lemmikistä ja kaupan ilmoitustaululla tuli sitten se ilmoitus ja kuva vastaan jota et voinut vastustaa? Olitko miettinyt pitkään ja hartaasti rotukissa, etsinyt sopivaa rotua ja yhdistelmää? Pommittanut kasvattajia ja ajanut kaverisi epätoivon partaalle “kissa-aiheella”. Olitko ostanut kaikki tavarat valmiiksi ja miettinyt tulokkaalle nimen? Tuliko yllätyksiä siitäkin huolimatta?
Vai tuliko pentu tai aikuinen kissa niin yllättäen että tuttu, kaveri tai poika/tyttöystävä toi pennun kotiin ja totesi että tämä jää nyt meille? Ja lähdit saman tien ostamaan kissanhiekkaa, hiekkalaatikkoa ja ruokaa uudelle kehräävälle kaverille? Miten uusi yhteiselo alkoikaan?
Jos kotona oli jo aikaisemmin kissa kuinka varauduit tulevaan, mahdollisiin ongelmiin vai tuliko niitä lainkaan?
Minulle on siis tulossa kolmas kissa marraskuun alkupuolella. Olin seikkaillut monen eri kissarodun kasvattajan sivuilla jo kuukausia. Heinäkuun loppupuolella sitten päädyin Kawaii:n sivuille jonne juuri oli syntynyt tyttöpentue abessinialaisia. Niitä kauniita kissoja joita olen usein ihastellut näyttelyissä ja jotka näyttävät niin kissamaisilta kuin olla ja voi. Ihastuin, tulisesti 
(ei ollenkaan auttanut, että Vulpekselle oli juuri tullut Panda poikanen
Otin siis yhteyttä sähköpostilla samantien, ehkä itsellekin vähän yllättäen, mutta kuitenkin todella pitkään harkinneena. Nyt tilanne on se, että odottelen malttamattomana pennun kasvua ja kyttään uusia kuvia.
Tokihan Lulun ja Lean reagointi tilanteeseen ja Natiaiseen jännittää. Olen jo varautunut uudella Feliway-haihdutin pullolla ja “äitiyslomalla” kolme päivää olen kotona katsomassa miten yhteiselämä alkaa sujua. Kävin juuri nettikaupassa ostamassa ruokaa kissoille. Riemastuin, kun pääsin ostamaan pitkästä aikaa penturuokia. Olin niin innoissani purkkiruoista, että unohdin pentujen kuivaruoan Uusia yhteensopivia kissanruokakuppejakin pitää olla. Vielä on siis haasteita. Marraskuuhun on pitkä lyhyt aika 
Voi, tuo on niin ihanaa aikaa
Itse olen päässyt sitä siskoni kanssa jakamaan kaksi kertaa, ja se kaikki hössötys, pennun odotus, nimen valinta, tavaroiden osto, ihanaa!
Kerronpa nyt enemmänkin Alexin ja Madden saapumisesta. Siskoni alkoi 2007 alkuvuodesta haaveilla kissasta – ja nimenomaan rotukissasta. Rotu vaihtui useaan otteeseen (ennen kuin edes otimme kasvattajiin yhteyttä); turkkilaisesta angorasta, birmasta ja raggarista lopulta mettikseen. Alexanderin kasvattaja oli ensimmäinen johon otimme yhteyttä – tämä sen takia että hän asui Jyväskylässä ja vaikutti helpolta vaihtoehdolta lähteä tutustumaan rotuun. No kaikkihan tietää mitä siitä seuraa kun menee “tutustumaan rotuun”. Siskoni ei ollut varsinaisesti tarkoitus vielä ottaa kissaa, ja ennen sitä kyläilyreissua hän sanoi että ei ainakaan punaista eikä poikaa, eikä se mettiskään nyt välttämättä ole se oikea rotu… Ei me Alexia valittu, se valitsi meidät! Myöhemmin, kun siskoni oli vielä kahden vaiheilla varatako Alex vai ei, muistan sanoneeni että siinä oli sellainen pentu, sellainen tilaisuus jota ei voi jättää välistä. Ja sitä päätöstä ei ole hetkeäkään kaduttu. Vaikka siskoni onkin ehkä loppujenlopuksi enemmän cooni- kuin mettisihminen, niin minulle Alex on osoittanut mikä on minulle se kaikista sopivin ja ainoa oikea rotu.
Alex tuli taloon jo pari viikkoa ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen. Olimme hankkineet kaikki valmiiksi: kuljetusboksin, oman hiekkiksen ja hiekkaa, paljon kuppeja, ruokaa, leluja, raapimispuun jne. Alexin kotiutuminen meni upeasti ja se oli maailman suloisin kissanpentu. Eetu, oltuaan 5 vuotta ainoana kissana, ystävystyi pienen Tuiskupään kanssa. Ja siskoni alkoi melkein samantien seurailla pentulistoja uudelleen, mielessään toinen kissa…
No Madden hankinta olikin sitten jo enemmän harkittu juttu ja oikeastaan se on meidän oma pieni tilaustyö. Alexin jälkeen rotu vaihteli taas ragdollista ja jopa itämaisesta pitkäkarvasta cooniin. Itse olin pitkään coonia vastaan niiden voimakkaan ja julman ilmeen takia. Kuitenkin pidin sitä parempana vaihtoehtona kuin raggaria, joka ei minuun iskenyt yhtään. Siskoni oli yhteydessä useaan coonikasvattajaan ja kävimme myös muissa kissaloissa, kuin Madden kasvattajan luona. Siskollani oli selvä näkemys mitä hän halusi: tytön, joko sini-, ruskea- tai hopeatabbyn ilman valkoista. Madden isä on upea, suuri hopeatabbyvalkoinen uros, johon olin tutustunut jo aiemmin näyttelyissä. Madden äiti taas on todella kaunis ja tyypikäs cooni. Saimme Madeleinen kasvattajalta “tulokset” heti sinä päivänä kun pennut syntyivät. Ensimmäisen kerran menimme katsomaan kun Madde oli pariviikkoinen, ja alustava varaus tehtiin heti. Madde ei hurmannut niin äkkipikaisesti ja yllättäen kuten Alex, vaan se oli omassa itsessään juuri sitä mitä etsimme, meille täydellinen cooni. Ja Madde on kyllä täyttänyt kaikki odotukset.
Huii, tulipas pitkä kommentti
Ehkä joskus pääsen kirjoittamaan sitten siitä omastakin projektistani, mutta olen erittäin iloinen että olen saanut olla jo mukana pentuhössötyksessä Alexin ja Madden osalta. Sekä tietenkin seurailla näin sivusta, kun kissablogeille tulee tasaiseen tahtiin perheenlisäystä 
http://miumau.wordpress.com/tietoja/
Tuolla on Mustan esittelyn kohdalla se miten uusi kissa tuli meillä vanhan kissan luo. Mielestäni Hesyn vakiona harrastama tekstiilien vaihto viikkoa ennen uuden kissan kotiuttamista on tosi fiksu veto.
Voi, tämä on melko pitkä tarina…mutta sitä on aina kiva muistella. Mähän pelkäsin kissoja suorastaan sairaalloisesti aikuisikään asti. Sitten isä otti kissan ja pääsin kerralla eroon pelosta. En ollut ikinä ajatellut että ottaisin kissan, vaikka olen pienestä pitäen rakastanut eläimiä. Sitten yhtäkkiä aloin viettää aikaa netissä kissasivuilla, surffasin, surffasin ja surffasin. Vuosi siinä ehkä meni asiaa kypsytellessä kunnes varasin ensimmäisen kissani. Rodut vaihtelivat tuon vuoden aikana, mutta sitten lopulta rotu löytyi enkä ole sitä pätkääkään katunut.
Halusin isoa kollinrötkälettä ja olin varustautunut pitkään odotukseen. Kuinkas ollakaan, kun Vilma vastasi muuten mun toiveita, niin mulle tuli muutaman viikon kuluttua varauksesta tyttökissa.
Olin niin rakastunut Vilmaan (ja olen vieläkin, se on mun Elämäni Kissa)! Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että olisi kiva jos kissoja vilistelisi kotona enemmänkin ja tein varauksen toisesta kissasta. Ensin mielin pelkästään lemmikkiä (poikaa), mutta sitten yhtäkkiä innostuin näyttelyistä ja muutin varausta näyttelylemmikiksi. Poikapentuja syntyi, mutta ei sopivaa ja niin odottelin yhdeksän kuukautta kunnes Seppo sitten saapui. Olin mielestäni aika hyvin varustautunut Sepon tuloon ja ihan hyvin meillä meni siitäkin huolimatta että Vilmaa pelotti uusi tulokas kovin. Seppo vietti vajaan viikon mun makkarissa ja kun Vilma itse alkoi ottaa kontaktia poikaan, niin makuuhuoneen ovi avautui pysyvästi.
Sepon kanssa ollaan käyty näyttelyissä ja olen koko ajan koittanut opetella lisää kissamaailmasta ja rodu(i)sta. Seuraava askel oli, että kasvatus ja pennut alkoivat kiinnostaa, joten nyt mulle on sitten tulossa sijoitusnaaras. En tunne, että olen vielä valmis aloittamaan kasvatusta, joten minusta sijoitus oli tässä vaiheessa hyvä ratkaisu. Näyttelyissä käymistä jatketaan edelleen ja toivottavasti sitten ensi vuonna täällä vilistää pieniä kissapalleroita…
En olisi muutama vuosi sitten oikeastaan edes osannut kuvitella että elämä vie tähän suuntaan, mutta tämä on kyllä juuri sitä mistä osasin lapsena vain haaveilla.
Meille on kaikki kissat tulleet pitkällisen harkinnan jälkeen melkoisen yllättäin. =oD Siis tiesin, että haluan kissan, olin jo rodunkin päättänyt (abessiinialainen muuten ekasijalla, sitten somali). Siskoni halusi kuitenkin myös kissaa, mutta maatiaista. Hänen seurakseen menin pentuja katsomaan, ja – kas kummaa – palatessamme meillä oli mukana kaksi iloista pientä hyrräävää karvakerää. Varusteet meillä oli jo valmiina, koska perheellämme on ollut kissoja aikaisemminkin, mutta pitihän sitä silti jotain OMAA ostella. =oP Veljekset viettivät muutaman kuukauden yhdessä, kun asuin vielä vanhempieni luona, ja sitten muuttaessani otin omani mukaani. Mörri ilostuttikin elämäämme 16 vuotta. Mörri oli kissa isolla K:lla. Mörrille tuli kaveri Missu, kun mieheni sellaisen hankki syntymäpäivälahjakseni. Toinen maatiaiskissa, ja aivan IHANA. Mörristä ja Missusta tuli pienen noin viikon kestävän murina- ja sylkemiskonsertin jälkeen sydänystävät. Söivät yhtaikaa samasta kepusta, nukkuivat toisiaan haliten ja leikkivät paljon yhdessä. Missua ei ehditty steriloimaan, kun lääkäri ei suostunut siihen ennen 8 kk:n ikää – ja Missullehan tuli eka kiima puolivuotiaana. Yllättäin siis Missu jo oli pieniin päin ja sai yhden pennun, Lissun. Missu kantoi Lissun aina minulle niskasta “hoitoon”, kun lähti ulos – ja palatessaan haki pennun minulta. Eikä mennyt viikkoakaan Lissun syntymästä, kun Missu löytyi naapuritaloyhtiön yhden auton alta kuolleena. Mörri hyväksyi pennun tasan niin kauan, kun Missu oli kuvioissa mukana, mutta Missun “häviämisen” jälkeen Mörri ei enää pennusta tykännyt. Sieti kyllä, mutta läheiseksi eivät koskaan tulleet. Lissu ja Mörri elivät yhdessä noin 14 vuotta, ja toisiaan jäynättelivät kyllä, mutta yhden käden sormilla laskettuna ne ajat, jolloin suostuivat edes samalle sohvalle yhtaikaa. Kun Mörri kuoli ja meille tuli koiranpentu, haluttiin antaa pennulle kokemusta toisenlaisistakin kissoista, mitä meidän erakkoluontoinen Lissu-vanhuksemme oli ja sinä keväänä tuntui kaikki pennut olevan kiven alla, jouduttiin kuukauden ahkeran etsimisen jälkeen lopulta Vantaalta asti Susu meille hakemaan. Lissu piti meidän sänkyä omana reviirinään, eikä vapaaehtoisesti päästänyt sinne ketään muuta. Susu sai kuitenkin sitkeydellään toisen pikkuhiljaa taipumaan tässäkin asiassa. Vielä ennen Lissun kuolemaa nähtiin usein, kuinka kissat nukkuvat sängyllä vieri vieressä. Meidän ärhäkkä erakko ja kissanpentu. =o) Susu ja Mimi olivat myös kuin paita ja peppu. Nukkuivat yhdessä, leikkivät yhdessä, söivät yhdessä. Kun mietittiin toisen koiran hankintaa, mietittiin samalla, että Susulle olisi hyvä saada myös kissakaveri. Ja melkein samoin tein meille sitten tulivatkin Mustis ja Kissi perheeseen. Jokainen pentuaika on kyllä niin upea, ettei mitään määrää. Se on niin äkkiä ohi. Ja kun on useampia lemmikkejä, niin pääsee näkemään, miten eläimet toimivat toistensa kanssa. Ovat erilaisia toisilleen, mutta kaikki keskenään kavereita.
Jokaisen uuden lemmikin, samoin kuin uuden hoitokoiran tai -kissan, kanssa ihan alkuun seurataan, miten lähtee homma liikkeelle. Perheeseen tulijalle annetaan oma rauha ja vältetään sitä, että kaikki muut lemmikit ovat yhtaikaa toista haistelemassa – se voi olla pelottavaa kenestä hyvänsä. Kotonaolleita kehutaan kovasti, kun tutustuvat rennosti ja rauhassa uuteen tulokkaaseen – saavat siitä myös huomiota itselleen. Samaten kaikki muu rytmi perheessä pidetään entisenlaisena. Lenkit, ruokailut ym. asiat eivät tulokkaan takia muutu kotonaolleiden osalta, vaikka pennun kanssa käytäisiinkin ulkona useammin. Pennulle myös rauhoitetaan oma paikka, jonne muut eivät saa mennä. Tämä toimii niin kissoihin kuin koiriinkin. Ja kun pennun/tulokkaan rohkeus ja turvallisuudentunne kasvaa, estetään tätä kiusaamasta jo talossaolleita. Meillä tämä on toiminut vallan hyvin.
Ja näitä lemmikkimäisiä hankintoja on kyllä tullut kaapillisen verran tehtyä, vaikkei mitään varsinaista tarvetta olisikaan. Monesti on reissultakin huomannut tuovansa tuliaisia lemmikkikatraalle enemmän kuin lapsille. *nolo* Niitä vain on niin paljon helpompi miellyttää! =oD
Energiaa pennunodotukseen!
kiva toi kissan kuva eli se mikä on alhaalla tää sivu on kiva!!!!!!!