Kuulumisia

Ihan yleisellä tasolla meitä usein tai ainakin jotakuinkin säännöllisesti lukeville on varmaankin enemmän yllätys, että pitkästä aikaa kirjoitan mitään. Muutin uudelle paikkakunnalle huhtikuun alkupuolella ja uuteen kotipaikkaan kuuluu kiinteästi myös uusi työ.

Uuden opettelu ja omaksuminen on vienyt kuitenkin aika tehokkaasti nettiaikaa, sillä touhukkaan päivän jälkeen en vain yksinkertaisesti ole jaksanut aloittaa blogipäivityksiä. Heinäkuun alussa oli tosin pinnistys jonka aikana Vulpes ja minä muotoilimme nämä blogikissat.com osoitteet ja jonkinlaisen kotikolon niihin.

Arki on kuitenkin mennyt vauhdilla eteenpäin ja voi olla, että monta kertaa viikossa ja joskus jopa päivässä päivittyvään blogiin on vaikeaa palata. Tänä kesänä minulla ei ole lomaakaan kuin kaksi palkatonta viikkoa (auts!) ja toisen niistä vietin jo kesäkuun alussa, toinen ajoittuu elokuun lopulle. Elokuussa olisi tarkoitus lähteä pohjoiseen joten päivitykset ja kuvat voivat silloinkin olla harvassa.

Lulusta ja Leasta on todella paljon kuvia koneella, mutta haluaisin kuitenkin julkaista enemmän tuoreita kuvia ja tällä hetkellä niiden ottaminen on ihan minimaalista. Voisin syyttää, että uudessa asunnossa luonnonvalossa olevien kuvien ottaminen on paljon vaikeampaa, ja tottahan se onkin. Paljoudessa on kuitenkin ihan omasta ajankäytöstäkin kuvien ottaminen kiinni. En vain ehdi.

2 thoughts on “Kuulumisia

  1. Kaikilla on aina vähän hiljaisempia kausia, itse en heinäkuussa kirjoittanut paljoa mitään lomareissujen takia. Hämmästyin ihan, kun avasin Photobucketiin elokuun albumin ja heinäkuun albumisakin oli vain kymmenkunta kuvaa. Laitan sinne kaikki blogiin tulevat kuvat ja yleensä kuvia on 2-3 sivua eli aika reippaasti.

    Eiköhän tämä taas tästä kun päästään (joudutaan) arkeen ja syksyyn, vaikka silloin ei toisaalta Eetun arjessa mitään niin mielenkiintoista kerrottavaa löydy. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>