Pissalissu ja matkaaja
elokuu 17th 2008 Posted at Lulu
3 kommenttia
Meillä on ollut viime aikoina vähän Pissaliisa vaivoja. Lulu on pissat kolmesti olohuoneen matolle. Oltiin 10 pvän antibioottikuurilla ja siltikin pisut tuli vielä kahdesti matolle. Perjantain eläinlääkärireissulla otettiin taas pissanäyte rauhoituksessa ja kurkattiin ultralla mitä kuuluu virtsarakolle. Vetskutädin mukaan se oli erityisen kaunis. Ei mitään ongelmia jotka selittäisi hutipissat. Myös pikatesti ja viljelytulokset otettiin, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään.
Nyt tiikeri on sitten virtsarakkoa rauhoittavalla kapselikuurilla tuoreruoka-liharuokinnalla. Tarkoitus on saada kuivanappularuokinta minimiin tuoreruoka määrä maksimiin ja pissahanat liikkeelle
Onkin syytä epäillä että tällä kertaa ongelma löytyy Lulu-neidin korvien välistä. Ehkä karvalankamatto näyttää huokuttelevalta hiekkikseltä tai ulos meneminen on niin tärkeä asia että suorastaan suututtaa jos sinne ei pääse?
Ainakin toistaiseksi on pissat osuneet hienosti laatikkoon. Joten me eletään nyt päivä kerrallaan. Emännällä on tullut taas vähän vahtikäyttäytymistä kissojen ruumiintoimintojen kanssa.
Maanantai aamuna olisi tarkoitus vaihtaa maisemaa pohjoisen suuntaan. Me lähdetään Jerryä katsomaan. Mukaan matkaan tulevat myös Pohjanmaalta Neko ja Milli. Auto on sitten lastattu neljällä maukujalla ja yhdellä ihmisellä. Kenestäköhän lähtee eniten ääntä? Eksyksissä olevasta emännästä vai tytöistä Lulusta, Leasta vai Millistä? Vai onko kollipoika Neko joukon mamis?
Soitettiin pohjoiseen ja saatiin laskeutumislupa sinne vaikka mukana onkin mahdollinen Pissalissu. Nyt on kuitenkin syytä epäillä, että Pissalissulle olisi hyväkin vaihtua maisemat ja saada muuta puuhaa kuin miettiä kuinka kivaa ulkona mahdollisesti olisi. Pohjoisessa on Lululla ollut niin hauskaa, ettei se siellä kaipaa ulos kun on niin paljon muuta kivaa nähtävää ja tekemistä.
Nyt aletaan pikkuhiljaa pakkailla. Auto olisi tarkoitus laittaa lähtövalmiiksi jo tänään, että päästään huomenna aamusta liikkeelle.
PS. Harmaa se sinun taksimatka on varmaankin vähän eri kaliiberia kuin Lululle ja Lealle tuleva reissu. Ei varmasti vetskulle meno ole kivaa, mutta Leakaan ei riemastu 9-10 h automatkailusta.

Tästä kuvasta näkyy myös uusi pihahäkki, joka on valitettavasti ollut nyt vähällä käytöllä.










