Meille on käynyt niin kuin monelle muullekin kissojen kanssa valjasteleville. Ulkoilu on kivaa. Niin kivaa, että sitä ei voi saada kylliksi. Kaksi kissatyttöä ovat aina valmiita suureen seikkailuun isossa maailmassa.
Töiden vuoksi olen kuluneet viikot ollut todella kiireinen ja kotiin päästessäni todella väsynyt. Iltavuorojen jälkeen (kotiudun n. klo 23.30) on vähintään tunti mennyt kahden kissan kanssa pihalla sompaillen. Siltikään mikään ei riitä eikä ole tarpeeksi 
Lulu linnoittautuu eteisen oven eteen ja tylsistyessään kiipeilee hattuhyllylle odottamaan. Tiikerin ovenvahdin ohi ei pääse huomaamatta. Ei vaikka kuinka olisi salamyhkäinen tai päättäväinen.
Ulos täytyy päästä ihan just nyt. Kaikki muu on selitystä ja kiertelyä on kissojen mielipide.
Ovivahti.
Ja taas kerran mä ihmettelen, miten joku voi tykätä ulkoilusta niin, että ihan vapaaehtoisesti sinne haluaa mennä
Mä lähden aina karkuun, kun vähänkin vilahtaa valjaat orjan hyppysissä. Mut se on, hitsi vieköön, ovela ja saa mut jostain kiinni. Ja sit taas mentiin 