Mihin allekirjoittanut on hukannut kissojen rokotustodistukset. Ne oli muuttokuormassa huhtikuun alussa. Hatara muistikuva on bongauksesta x-viikkoa aikaa. Nyt on totaalinen katkos.
Kissoille on annettu matokuuri. Vain eläinlääkäriaika ja ne paperit puuttuu.
///Epätoivoinen etsintä tuotti tulosta. Löytyivät, samalla tuli järjestettyä myös lipaston laatikot…
Käytiin Lulun ja Lean kanssa ulkoilemassa kameran kanssa. Tarkoitus oli ottaa upeita kesäkuvia. Tokihan niitäkin tuli, mutta myös niitä kissoja kuvaaville äärimmäisen tuttuja harjaotoksiakin. Lean kanssa edelleen harjoitellaan kameraan katsomista ulkona. Sisällä Lelluhan on varsinainen linssilude.
Naapurin rappusilla on kissakavereita ja upeita kukkia.
Huikaisevan sinisen taivaan alla on upea olla kuvattavana. Aita oli jo varjon puolella, siksi vähän tummahko kuva.
Oman pihan ihastelua.
Lähikuva ihanaisesta tiikeristä. Jatkaa sarjaa jota rakastan, kissasta puuttuu korvan kulma tai jotain, mutta kuva on siltikin aivan ihana ja rakastettava.
Pensaikossa oli kiinnostavia pörriäisiä.
Valkoapiloita ja mehiläisiä, mun lempparia!
Kutsuin miljoona kertaa luokse, tässä “totellaan”
Tämä oli ihan oma keksintö. Selvästi tahtoi vain elvistellä, miepä osaan tyyliin 
Ehdoton suosikkikuvani. Tämän kesän paras Lulu kuva, sanoisin.
Ei katso kameraan.
Ei katso kameraan.
Sisällä siihen voi jo vilkaista..
Kävin tänään pitkän kissalenkin Lulun kanssa. Matkalle mahtui mukaan varsinainen kattaus Suomen kesää. Osa kohtaamisista sai aikaan suurtakin kiinnostusta, osalle heilautettiin vain häntää ja jatkettiin matkaa. Aloitetaanko?
Oli hepokatti maantiellä poikittain, tai parempinkin tienpenkassa soittelemassa. Kiinnostusta löytyi niin maan pahuksen paljon. Missä, missä missä, mistä, mistä, mistä tuo ääni oikein lähtee? Ei löytynyt ei, mutta kiinnostusta löytyi.
Tierummun lävitse soliseva vesi aiheutti syvän kurkistuksen ja omistaja valmistatui jo onkimaan tiikeriä kuivalle maalle. Onneksi kurkkaus oli hallittu ja nähtiin vettä, mutta ei kasteltu varpaita. Tiellä olevat lätäköt kierreltiin asiantuntevasti.
Naapurin koiraa osattiin tällä kerralla jo vähän varoa, mutta reippahasti kävi askeleet pihan ohi ja koirakin oli sisälllä. Vallan vauhdikas ja hieno talo-ohitus. Ei mitään säikähdys kammoa edellisestä kerrassa. Mainiota!
Seuraavaksi vauhdikkaalla reissulla vastaan oli tulossa auto. Nappasin neidin syliin ohituksen ajaksi. Samalla kuului myös varsin päättäväistä mourua. Musta kissa juoksi yli tien ja omistajan sylissä oleva Lulu tahtoi tehdä selväksi olevansa kulmakunnan uusi kuningatar.
Auto meni ohi ja seuraavaan kohtaukseen loikkasi Saku Sammakko. Kiinnostus tasan nolla niin kissalla kuin sammakollakin. Muutama laiska loikka ja laiska nuuhkaisu. Häntä viuhtoen eteenpäin jatkui matka.
Seuraavaksi meinasi jo vähän vauhtimasiina hyytyä joskin puskat tuli tarkastettua huolella, nautittua vähän vihreätä evästä kuin maastouduttua pimenevään iltaan. Ohi kävelevä nuori poika ei olisi edes ymmärtänyt mikä häneen iski jos suuri tiikeri olisi tehnyt suuren maastoutumisloikkansa.
Kaikesta huolimatta oma kotiovi tuli Lulun mielestä liian aikaisin. Vielä olisi ollut nähtävää. Mitähän?
Meillä on ollut uusi blogi jo muutamia viikkoja, mutta Lea kuulumiset ovat jääneet kertomatta. Nyt tulee siihen muutos.
Ihan niinkuin Lulun kanssakin on Lealle ulkoilut nykyään tärkeä osa jos ei aivan päivittäistä niin ainakin viikottaista rutiinia. Lean kanssa ehdittiin tehdä jo pitkiäkin ulkoilulenkkejä, kunnes kävi vahinko jossa pudotin flexin maahan ja kelautuva nauha lähti neitiä kohti kovaa vauhtia. Lea säikähti pahasti sitä ja juoksikin vauhdilla ympäri ämpäri pihamaita ja pusikkoja. Sain viimein neidin kiinni koivun runkoon (puun tyvellä onneksi) surkeasti maukuen tarrautuneena. Tämän episodin jälkeen tuli minusta itsestäkin varovaisempi, sillä ihan oma vahinkohan se flexin pudottaminen oli. Samalla tajusin kuinka “vaarallista” kissan paha säikähtäminen ulkona on. Ei yhtään voi ennakoida mihin Lea lähtee kun se oikein pahasti säikähtää.
Tämän tapahtuman jälkeen josta on jo nyt pari viikkoa Lea on aloittanut ulkoilut “nollasta” eli tutustutaan uudelleen pihapiiriin ja sen ääniin. Iltaisin ajoittuvat ulkoilureissut ovat päivän kohokohtia vaikka yllättävän äänen kuuluessa tyttö ottaakin herkästi jalat alleen. Ulkoillessa Lea on kuitenkin sisäistänyt sen, että minun sylissäni on turvapaikka. Vaikka neiti ei sisällä juurikaan viihdy sylissä; voi ulkona pelottavassa tilanteessa neidin ottaa syliin ilman totaalista raapimispaniikkia.
Kuitenkin kaikesta sätkyilystä huolimatta pihapiirin yöperhoset ovat saaneet viime aikona kovaa kyytiä. Matalalentoiset öttiäiset joutuvat valkoisiin tassuihin todella asiantuntevasti ja kiinni saatuaan pikku metsästäjä syö ne hyvällä ruokahalulla. Ainakaa vielä ei neidin ilmeistä päätellen ole tullut pahanmakuista yökköstä vastaan, nimistään huolimatta
Sisällä Lea ottaa aina vain enemmän kontaktia minuun ja tänäänkin nukuin pienet päikkärit Lea vieressäni. Ei ihan kainalossa, mutta ei kaukana kuitenkaan. Lellu kehräili myös tyytyväisesti kun pääsi lähelleni ja tajusin itse kuitenkin pitää vähän etäisyyttä ettei ahdistus vain alkanut vaivata. Kerraassaan mukavat puoli tuntiset päikkärit.
Punnitsin eilen mansikkalaatikossa (tyhjässä…) tyttöset ja Lean kohdalla vaaka pysähtyi noin 5 kg, joten ulkoilun riemuissa on karissut 200 g pois painostakin, joten neitokaisen paino on nykyään juuri sopivat 5,0 kg. Kerrassaan hykerryttävää. Ruoka kuitenkin maistuu edelleen hyvin joten mistään paastolaihduttamisesta ei ole kyse. Touhua, vaikkakin varovaista on enemmän.
Kaunotarkuva.
Katsotaan kuinka vauhdikkaaksi elämä menee kun on vuosittaisen rokotuksen aika. Vielä en ole varannut eläinlääkärille aikaa, mutta heinäkuun aikana pitäisi sekin reissu tehdä…