Säännöt ja historia
Kissakuvahaasteen idea on alunperin muunnos Valokuvatorstaista. Ensimmäinen haaste julkaistiin alunperin Lulun ja Lean blogissa vuodatuksessa. Pian kävi selväksi, että Kissakuvahaaste oli kokonaan oman blogin arvoinen idea. Siispä haaste muutti omaan osoitteeseensa vuodatukseen.
Nyt Kissakuvahaaste on kolmannessa osoitteessa. Blogikissat.com nimen alla yhdessä Wauhtitassujen sekä Lulun, Lean ja Lotan uuden blogin kanssa.
Kissa on ihana lemmikki jonka elämästä saa kuva-aiheen jos toisenkin. Haasteaiheet pyritään siis räätälöimään juuri kissamaisen elämän mukaan.
Haasteen myötä voi myös tutustua uusiin kissaihmisiin ja blogeihin, joihin ei ehkä muuten törmäisi. Elämä kissojen kanssa on kivaa. Kamera mahtuu mainiosti yhtälöön.
Kissakuvahaasteen säännöt pyrin pitämään mahdollisimman yksinkertaisina.
- Osallistuminen Kissakuvahaasteeseen tapahtuu omassa blogissasi kuvalla jonka olet itse ottanut. Kuvassa esiintyvä kissa voi olla omasi tai jonkun toisen omistama. Suositeltavaa kuitenkin on mikäli et omista kuvassa esiintyvää kissaa pyydät kissan omistajalta luvan julkaista kuvan netissä. Vaikka itselläsi onkin kuvaan tekijänoikeudet.
- Haaste kerran kahdessa viikossa. Uuden haasteen julkaisupäivä on maanantai mikäli toisin ei ilmoiteta. Vastausaikaa haasteeseen on seuraavan haasteen julkaisemiseen saakka.
- Palautetta haasteesta voi antaa osoitteeseen kissakuvahaaste ( @ ) gmail . com (poista välit ja sulkumerkit) tai Vieraskirja -sivulla.
Kissakuvahaastetta ylläpitää L-L ja ajoittain apulaisena toimii Wauhtitassujen Vulpes.
