Pahoittelen, että äänestys oli vahingossa sulkeutunut ennenaikaisesti. Jatkan vastausaikaa 16.päivään saakka. Sen jälkeen katsotaan tulos ja tiedetään tuleeko haasteelle jatkossa myös videohaasteita.
Sopivatko Kissakuvahaasteeseen videoaiheet?
- Ei (67%, 14 Votes)
- Kyllä (33%, 7 Votes)
Total Voters: 21

Vastasin ei ja haluan vähän perustella – kissavideot ovat parhaimmillaan hillittömän hauskoja, mutta mielestäni tämä rajoittaisi osallistujia turhaan pois. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai taitoa saada videoita nettiin katseltavaksi. Itse lisäilen videoita postauksiin jos aihe sattuu sopimaan, mutta kissa kun harvemmin pyynnöstä esiintyy…
Täältä tuli kyllä-vastaus, mutta pienellä varauksella juurikin samoilla perusteilla kuin Nuntin vastaus tuossa yllä. Videoaiheet voisivat olla kivoja, mutta osallistujamäärä voi jäädä turhan pieneksi jos video on ainoa osallistumiskeino. Ehkä se menisi siinä sivussa, mutta ei ainoana vaihtoehtona?
Vastasin ei. Joka paikassa on videoita, on mielestäni persoonallisempaa kun on vain kuvahaaste. Toisekseen itse en henk.koht. jaksa katsoa huonolaatuista kuvaa johtuu se sitten pikseleistä tai kuvaajan käden heilumisesta.
Täältä myös ei-ääni. Itsellä ei ole kuin kännykässä videokuvaus mahdollisuus ja kuvanlaatu on jotain todella kamalaa katsottavaa, eikä muidenkaan huonolatuiset videot innosta. Kuvat on huomattavasti mukavampia katseltavia, ja osallistujiakin kuvahaasteissa on varmasti enemmän kuin videohaasteissa.
Meidän muori ei hallitse videojuttuja ja meidän liikkeet ovat niin nopeita vielä, ettei kännykkään jää kuin viirut.