Kissakuvahaaste 119: 10 minuuttia
Tästä edespäin Kissakuvahaasteet julkaistaan kahden viikon välein jatkossa myös muuna aikana. Pidin aiheesta neuvoa antavan gallupin ja sen vastaus oli että haasteet ovat jatkossa kahden viikon välein.
Syyskuun ensimmäinen haaste on aiheeltaan 10 minuuttia. Tässä haasteessa ota kissastasi 10 minuutin aikana n. 5 kuvaa ja kerro niiden avulla tarina arjesta.
Meidän 10 minuuttisen tarinankertojana on Lea. Joskus sopivan uniasennon löytäminen on haasteellista.



Ensimmäistä kertaa osallistuvan merkki
Maanantaina osallistuneet:
Maija ja Wiljar
Tabitha
Petteri
Uuno
Pilvi
Keskiviikkona osallistuneet:
Torstaina osallistuneet:
Perjantaina osallistuneet:
Lauantaina osallistuneet:
Sunnuntaina osallistuneet:
Maanantaina osallistuneet:
Torstaina osallistuneet:
Sunnuntaina osallistuneet:
Suljettu haaste. Ei enää osallistumisia.

Maija ja Willjar, 10 minuutin aamun avaus.
Tabitha saalistaa 10 minuuttia.
Petteri-pojan 10 minuuttia.
Ihana tuo toka kuva Leasta. Ketarat levällään pötköttelee.
Uunon ulkoiluhetki.
Karvalapsista osallistuu tällä kertaa Pilvi kolmen kuvan sarjalla.
Neito tulee mukaan.
Suvi osallistuu kuvilla ja videolla – tosin videolla esiintyy myös *gasp* KOIRA!
Mosse debytoi kissakuvahaasteessa…Blogissa Mosse järjestää synttäreidensä kunniaksi synttäriarvonnan kissamaisin palkinnoin:)
Tuli väärä linkki tuohon ensimmäiseen viestiin, tässä oikea linkki. Osallistujana siis Aslan.
röllö puutarhakierroksellaan
Lennin 10 minuuttia eli, kun emäntä tuli töistä kotiin.
Vienon ja Millan 10 minuuttia.
Onnin ensimmäinen osallistuminen kissakuvahaasteeseen.
Tässä 10 minuuttia
Tällä kertaa Viiru osallistuu yksin.
Neko mukaan!
Nenna ja Hermanni osallistuvat haasteeseen.
Jaska jakaa oman 10minuuttia aamustaan.. Miihkun pienellä avustuksella:)
Vilman kanssa myös ensimmäistä kertaa mukana – pahvilaatikon kimpussa sunnuntai-iltaa vietetty.