Kissakuvahaaste 33: Kissakaveri

Kissapersoonallisuuksia on monenlaisia. Osa kissoista on erakkoja, jotka eivät tahdo lajitoverien seuraa, osa on taas riippuvaisia omasta kainalokaverista. Tähän väliin mahtuu skaala vastentahtoisesta sietämisestä hellään huolenpitoon. Viikon aiheena on kissakaveri.

Tällä kertaa me osallistumme useammalla kuvalla ja tyttöjen lisäksi myös kahden kollin voimin. Kuvat on otettu pohjoisessa vanhempieni luona. Pohjoisessa asustaa Jerry ja sekä aikaisemmin myös kuvissa esiintyvä edesmennyt punainen tiikeripoika Arttu. Nämä kuvat ovat otettu useammalla kuin yhdellä eri reissulla.

Lea ja Arttu

Lulu ja Jerry

Ja pari torikokouskuvaa

Maanantaina osallistuneet:

Tiistaina osallistuneet:

Keskiviikkona osallistuneet:

Torstaina osallistuneet:

Perjantaina osallistuneet:

Lauantaina osallistuneet:

Sunnuntaina osallistuneet:

Suljettu haaste. Ei enää ilmoittautumisia.


Comments are closed.